Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Panu Tuomi on tamperelainen runoilija, jonka ura on jatkunut jo lähes 30 vuotta: esikoiskokoelma Iris ilmestyi vuonna 1995. Uusia kokoelmia ilmestyi alkuun parin vuoden välein, mutta nyt edellisestä kokoelmasta, Hiekkalinnojen alkemia, on jo seitsemän vuotta. Minulle Tuomi on runoilijana uusi tuttavuus, joten en osaa sanoa, miten Kardinaali Zen suhtautuu aikaisempaan tuotantoon.
Mitä tulee mieleen kardinaaleista? Katolinen kirkko, tietysti. Matemaatikolle kardinaaliluvut ja biologille lintu. Linnuista tässä ei puhuta, mutta kirkollisista ja matemaattisista kardinaaleista. Kirjan aiheena on kaksi kardinaali Zeniä: ensimmäinen, Giovanni Battista Zen, eli 1400-luvulla Veneton alueella, toinen, Joseph Zen Ze-kiun on edelleen elossa oleva Hongkongin eläköitynyt kardinaali. Kolmaskin kardinaali löytyy: Nicolaus Cusanus, matemaatikko, kardinaali ja 1400-luvun alussa ennen Kopernikusta maakeskistä maailmankuvaa ehdottanut tähtitieteilijä.
Kirjan ensimmäinen osasto, ensimmäinen kardinaali Zen, on kasvava kardinaalilukujen sarja. Ensimmäisessä runossa on yksi säe: ”Nimeni on Kardinaali Zen”. Toisessa runossa on kaksi säettä, kolmannessa kolme ja niin edelleen aina 22:een asti. Toinen osasto, toinen kardinaali Zen, on rakennettu samalla tavalla, mutta nyt runot alkavat pitkinä ja lyhenevät runo runolta. Kolmas osasto, oodi Cusanukselle, on suppeneva ja laajeneva sarja, joka alkaa yhdestätoista säkeestä, pienenee yhteen ja kasvaa sitten takaisin yhteentoista.
Rakenteelliset säännönmukaisuudet ovat aina kiinnostavia ja tässä hauskalla tavalla uskonto ja matematiikka leikkaavat. Runot on aseteltu hyvin väljästi, runsain rivivälein, mikä on jakanut pisimmät runot kahdelle sivulle. Tämä väljyys tuntuu minusta jo vähän liialliselta. Itse olisin tiivistänyt, luettavuuden nimissä. Nyt kun asettelussa ei ole mitään vaihtelua, koen ettei tekstin väljyys oikein tuo tähän lisäarvoa. Säkeet ovat lyhyitä, sana tai kaksi, joten runot putoilevat vähäeleisesti ja vähän kerrallaan. Se, minkä verran valittu rakenteellinen ratkaisu sitten runokokoelmaa palvelee, on jotain, mitä voi jäädä miettimään.
Sisältö on kuitenkin kiinnostavaa. ”On olemassa / helmiveneitä / ja krotteja, / Mariaanien / ilmestyksiä, / jotka lymyävät / niin syvällä / että ne ovat / alkuhämärälle / velkaa” – onpa mainiosti sanottu (mutta voitte tosiaan pohtia, mitä tuo töksähtelevä säejako antaa). Toinen ilahduttava ajatus: ”Tulee mieleen / täydellinen / timantti / jollaista ei ole, / sillä timantti / ilman virheitä / olisi pelkkää / valoa”. Tällaisia ajatelmia, paradokseja ja puolimystisiä mietteitä Kardinaali Zenissä on runsaasti. Kokonaisuus on viehättävä ja ajatuksia herättävä. Tähän kardinaalien maailmaan kannattaa uppoutua hetkeksi.
