Vuonna 2019 myös Suomen mediassa uutisoitiin Rahaf Mohammedin pakomatkasta kotimaastaan Saudi-Arabiasta. Pakomatka päätyi kuitenkin Bangkokin lentokentälle, ja hetken aikaa luovutus takaisin kotimaahan – ja luultavasti varmaan kuolemaan – vaikutti hyvin todennäköiseltä.
Mohammedin pelastukseksi koitui kuitenkin hänen oman neuvokkuutensa lisäksi onnekas sattuma. Lento kotimaahan olisi vasta parin päivän päästä, mikä antoi hänelle aikaa levittää avunpyyntönsä sosiaalisen median kautta ympäri maailman. Avunpyyntö kuultiin ja mediaspektaakkelin saattelemana hän sai lopulta turvapaikan Kanadasta, missä hän elää tänäkin päivänä.
Tässä tarinassa on tietysti aika paljon muutakin kerrottavaa, ja se kertomus on sen verran ikävää luettavaa, että on oikeastaan lukijan onni, että onnellisen lopputuloksen tietää jo etukäteen. Mohammed on kotoisin Saudi-Arabian vanhoillisimmasta osasta ja paitsi että hänen perheensä on varakas, niin hänen isänsä kuuluu kuvernöörinä Saudi-Arabian johtajiin. Mihinkään etuoikeutettuun elämään tämä seikka ei Mohammedin kohdalla kuitenkaan johtanut.
Pienestä pitäen Mohammed on saanut tottua loputtomiin rajoituksiin ja nöyryytyksiin. Naisen paikka on kotona. Naisen paikka on istua muiden läsnäollessa lattialla, naisen paikka on tarjoilla veljilleen ruokaa, naisen paikka on totella miessukulaistensa sanaa, käskivätpä he sitten mitä tahansa, olivatpa he miten väkivaltaisia hyvänsä. Mikä tahansa oman tahdon osoitus on osoitus siitä, että nainen on huono, jopa paha. Jos aviomies hylkää vanhenevan vaimonsa (kuten tapahtui Mohammedin äidille) ja ottaa nuorempia vaimoja, nainen ei saa pahoittaa mieltään, sillä hylkääminen kuuluu itsestään selvästi naisen elämään. Miehet päättävät kaikesta – mikä on moraalitonta ja mikä ei ja mitkä tunteet ovat sallittuja ja mitkä ei. Saudi-Arabian oikeuskäsitykseen kuuluu näkemys naisen näkymättömyydestä, joten jos nainen tavalla tai toisella tulee näkyväksi, on hän vapaata ja oikeutettua riistaa.
Monet Mohammedin mainitsemat asiat ovat tuttuja muista kirjoista, mutta mikä teki lukemisesta poikkeuksellisen inhottavaa, oli se miten nämä säännöt vaikuttavat perheiden dynamiikkaan. Muhammedin perheessä ei ole solidaarisuutta ja hyväntahtoisuutta, Mohammedin veljet tietävät, että heillä on valtaa kohdella sisariaan ja äitiään miten haluavat, ja he myös ottavat sen vallan. Kuten niin monet saudiarabialaiset tytöt, myös Mohammed alkoi pelätä veljiään ja isäänsä. Misogynia ei kuitenkaan ole vain miesten naisiin suuntaamaa, vaan myös monet naiset omaksuvat aatteen. Se tulee poikkeuksellisen selväksi, kun Mohammedin äiti teroittaa hänelle, miten tyttöjä tuleekin kohdella epätasa-arvoisesti ja julmasti; tytöt pitää murtaa, koska heikkous ja alistuminen tekevät tytöstä kauniin, Mohammed kirjoittaa.
Mohammed itse ei totisesti ole mikään alistuva kedon kukkanen, se tulee kirjassa selväksi jo kauan ennen itse pako-operaatiota. Hän kyseenalaistaa miesten aseman, heteroseksuaaliset normit, siveyden vaatimukset ja myös itse uskonnon, ja ateismi jos mikä on Saudi-Arabiassa kuolemalla rangaistavaa.
Uskonnon rooli Saudi-Arabiassa on sinänsä mielenkiintoista luettavaa. Mohammed kertoo miten heillä ei kerrottu koulussa muista uskonnoista yhtään mitään, ei edes muista islamin tulkinnoista. Vasta aikuisiällä Mohammed ymmärsi, että Saudi-Arabiassa noudatettava äärifundamentalistinen wahhabilainen uskontulkinta on itse asiassa muslimien parissa vähemmistössä, ja monet muslimit kieltävät jopa koko suuntauksen. Muhammedin koulussa ja kotona ei kuitenkaan ollut kuin yksi totuus, kaikki muu on pahuutta ja jopa kuolemalla rangaistavaa.
Kirjan lukeminen suututti, Margaret Atwoodin Orjattaresi tuli tätä lukiessa useammankin kerran mieleen. Kuten sanottu, onnellinen loppu onneksi siintää horisontissa ja kun sinne lopulta päästään niin on lukijallakin vilpittömästi huojentunut olo. Kapinallinen on siis toisaalta ahdistava mutta myös jännittävä ja inspiroiva kirja. Suosittelen!