Kanootti kertoo Mutkan perheestä tehdaspaikkakunnalla ja vaikuttaisi siltä, että aika olisi jotain 1960-luvun alkua. Kirja on Mervi Pakkasen esikoisteos.
Perheen äiti Liisi on sähäkkä ja aikaansaava, hoitaa kotia, tekee töitä tehtaan kerholla, on kahden lapsen äiti ja Paavon vaimo. Kaikki voisi olla niin hyvin, kuin miltä se ulkopuolisista näyttää, mutta ei ole. Liisi juo, usein ja liikaa. Parhaiten sen huomaavat tyttäret, Taina ja Inkeri.
Alkoholiongelma on sellainen mörkö, että siitä vaietaan, aivan kuin sitä ei olisikaan. Kanootti kertoo siitä, miltä se lapsen näkökulmasta näyttää. Ei hyvältä. Perheen isä tuntuu vetäytyvän jonnekin näkymättömiin, rakentaa kanoottia. Liisi nauttii esillä olemisesta ja ei tunnusta omaa tilaansa.
Kirjassa edetään aina siihen asti, kun jo aikuiset tyttäret saavat äitinsä katkaisuhoitoon. Siihen on kuitenkin pitkä matka ja sitä ennen on lapsen turvattomuutta. Vanhemmat tuntuvat olevan jotenkin kaukana, läheisyyttä ei ole ilmassa.
Mervi Pakkasen teksti kulkee hyvin, pehmeästi ja välillä tajunnanvirtaisesti, mutta pääsin siihen hyvin mukaan ja todella viehätyin tyylistä, jolla tämä koskettava kirja on kirjoitettu. Silti se vaikuttaa olevan aikuisen ihmisen tilitys siitä, mitä on lapsena kokenut, terapiaromaani kirjailijalle, mutta sitä kautta myös monelle muulle, joka on vastaavaa käynyt läpi.
Kirjassa pääsee mukaan Mutkan perheeseen ja sen piiloteltuun ongelmaan. Vastaavanlaisia perheitä on varmasti ollut ja on edelleen. Siitä, miten lapsi sen kokee, kannattaa lukea Kanootti.