J. P. Koskisen tuorein kirja alkaa makaaberina keittokirjana, josta löytyy maukkaita reseptejä kuten ”Kansanedustajaa ja sieniä uunivuoassa”, ”Taiteilijaa loistavasti” ja ”Sormistroganoff”.
Pelkkää keittokirjaa Kannibaalien keittokirja ei kuitenkaan ole, vaan alun jälkeen päästään varsinaiseen tarinaan, jossa mainosmies joutuu uuden idiootin esimiehen vuoksi luopumaan miellyttävästä etätyökuviostaan, jossa ei tarvitse kohdata muita ihmisiä.
Toimistossa työskenteleminen on silkkaa kauhua ihmiselle, jolla on erityisen herkkä maku- ja hajuaisti ja heikko sietokyky muita ihmisiä kohtaan. Kotona voi olla tehokas ja keskittyä työntekoon joutavuuksien sijasta. Terveydelle vaarallinen työpaikalla lojuminen on saatava hoidettua, keinolla millä hyvänsä.
Mainosmiehen seikkailut eivät jää tähän, vaan lyhyeen romaaniin on ujutettu kolme aika irrallista juonta. Noin 170 sivua on aika lyhyt sivumäärä kolmesta episodista koostuvalle tarinalle, mutta ainakin juttu etenee ripeästi ja aikailematta. Vähän irtonaisilta jutut toisiinsa nähden kuitenkin tuntuvat.
Kannibaalien keittokirja on hauska, makaaberi trilleri, maukas ja kevyt kirjallinen välipala. Ja niinhän se on – liha on lihaa, eikö totta? Kepeä tyyli kätkee allensa ihan hyviä pointteja ravinnon riittävyydestä, lihansyönnin eettisyydestä ja ruoantuotannon taloudellisuudesta.