Jukka Murtosaari (toim.): Kannen kuvitti… : Taskukirjojen ja lukemistolehtien kansikuvittajia 1930–1980-luvuilta

Niin sanottu kuvituksen kultainen aikakausi (noin 1880–1930) on kiinnostanut minua ihan ammattinikin puolesta. Ennen 1800-luvun loppua painotekniikka oli liian alkeellista kuvitusten kunnolliseen hyödyntämiseen, ja joskus 1930-luvulta alkaen tekniikka puolestaan alkoi muuttua kuvitusten kannalta liian kehittyneeksi: valokuvasta kun alkoi hiljalleen tulla kuvitukselle varteenotettava kilpailija ja syrjäyttäjä. Tuona lyhyehkönä aikana joka päättyi viimeistään 1960-luvulle tultaessa, Yhdysvalloissa ei kuitenkaan ollut pulaa mestarillisista kuvittajista. Kilpailu alalla oli todella kovaa ja parhaimmillaan se oli myös oikein hyvin palkattua. Valitettavasti monet näistä taitureista ovat jääneet jälkipolville tuntemattomiksi ja aivan erityisesti tämä koskee väheksittyjen, mutta aikanaan hyvin suosittujen taskukirjojen kansikuvittajia.

Jukka Murtosaaren Kannen kuvitti… jäljittää näitä unohdettuja pokkarikuvittajia, tosin aihetta rajataan sen verran, että kuvittajilta pitää olla julkaistu myös Suomessa jotain. Vaikka kirjan aikajana ulottuukin peräti 1980-luvulle saakka, taskukirjojen kuvittajat joutuivat yhtä kaikki hankkimaan kannuksensa vuosikymmeninä, jolloin kuvitusten taiteellinen taso oli todella korkea. Onkin oikeastaan mielenkiintoista huomata, että vaikka taskukirjat olivat parjattu kirjallisuuden laji, niin kuvittajien ammattitaidossa tämä pokkareiden alhainen status ei näkynyt oikeastaan ollenkaan.

Toinen kiinnostava seikka on se, että ilmeisestä ammattitaidostaan huolimatta, monien pokkareihin profiloituneiden kuvittajien näyttää olleen vaikeaa murtautua suuremmille kuvitusmarkkinoille – pokkarikirjallisuuden palkkiot kun eivät olleet korkeimpia mahdollisia. Joka tapauksessa kioskipokkareiden ja lukemistolehtien kuvittajista voi hyvällä syyllä puhua omana ryhmänään.

Kirjan sivuilta nousee esiin kaikenlaisia elämänkohtaloita. Mainitaan vaikkapa James Sante Avati, amerikkalaisten taskukirjojen kuvittajamestari, joka työskenteli oikeastaan koko pitkän uransa vain pokkarikustantamoille. Hän loi 1940-luvun lopulla vaikutusvaltaisen kuvitustyylisuuntauksen, joka kesti pokkareiden kansissa peräti 2000-luvulle saakka. Avatin tragedia oli se, että hänen suositusta tyylistään tuli lopulta niin kopioitu, ettei hän enää erottunut muiden kuvittajien joukosta. Avatin työmoraali ja kuvitusten taso pysyi loppuun saakka korkeatasoisena, mutta miehen tarina päätyi yhtä kaikki köyhyyteen, eikä hän ollut tässä suhteessa suinkaan ainoa. Lahjakas kuvittaja Allen Gustav Anderson puolestaan päätyi lopulta perustamaan työpöytänsä kanalan keskelle ja hankkimaan elantonsa myymällä paikallisille yrityksille julistetekstausten lisäksi kanamunia.

Mukana on myös Virgil Finlay, jota pidetään kaikkien aikojen parhaana pulp-lehtien mustavalko-kuvitusten tekijänä. Miehen taituruus ei ollut pelkästään hyvä asia, sillä Finlayn yksityiskohtainen kuvitustekniikka oli hyvin aikaa vievä, ja kuten Murtosaari kirjoittaa, pulp-kuvittajan olisi pitänyt olla hyvä ja äärettömän nopea saadakseen töistään kohtuullisen korvauksen. Tämä on ongelma, johon moni nykyinenkin kuvittaja pystyy samaistumaan.

Vaikka monien pokkarikuvittajien toimeentulo oli haastavaa ja nimi häipynyt monien muistista, niin ei nyt sentään kaikkien. Kirjasta löytyy muun muassa menestynyt Frank Frazetta, jonka nimi on varmasti tuttu monille nykyisillekin fantasiataiteen ystäville. Myös Michael Whelan, eli USA:n menestynein ja arvostetuin science fiction- ja fantasiaromaanien kuvittaja on löytänyt tiensä kirjaan. Suomalaisille Whelanin taide on tuttua muun muassa Näkijän taru -trilogiasta ja vaikka ikää mieheltä jo löytyykin, työskentelee hän vieläkin aktiivisesti. Whelan on uransa aikana saanut käsittämättömät 15 Hugo-palkintoa ja tietääpä Murtosaari kertoa, että USA:n johtavan science fiction- ja fantasiajulkaisun Locus-lehden lukijat ovat äänestäneet Whelanin parhaaksi ammattitaiteilijaksi 21 vuotta peräkanaa. Olipa ilo lukea näinkin ansioituneesta kuvittajasta, joka on jäänyt minulle jostain syystä täysin vieraaksi.

Vielä on pakko mainita kirjan ainoa suomalainen kuvittaja Teuvo Koskinen. Murtosaari luonnehtii Koskista taitavana realistisen tyylin kansikuvittajana, hänen tyylinsä ja tekniikkansa oli täysin vertailukelpoista kansainvälisten markkinoiden mestareihin. Eroottishenkisiä kansikuvia katsellessa ei uskoisi, että nykyään Koskinen muistetaan lähinnä Teutori-nimimerkillä tehdystä Miina ja Manu -lastenkirjasarjarjasta!

Monia kiinnostavia kuvittajia on kirjassa mukana, tosin harmillisesti ei niin monia kuin olisi voinut olla. Itsekin kansikuvittajana työskennellyt Murtosaari valitettavasti kuoli 2016, ja häneltä jäi tuolloin kesken kirjaprojekti, joka olisi käsitellyt taskukirjojen kuvittajia. Tämän kirja koostuu siten Murtosaaren aikaisemmista kirjoituksista, jotka ovat ilmestyneet Pulp-nimisessä fanzinessä ja Portti-lehdessä. Harmin paikka, mutta onneksi Juri Nummelin ja Timo Ronkainen ovat toimittaneet nämä tekstit yhteen ja saaneet julkaistua kirjana. Tosin oikolukuun olisin toivonut vähän enemmän tarkkuutta, kirjassa kun on luvattoman paljon kirjoitusvirheitä.

Kirjan loppupuolella on vielä joukko kirjoituksia, joissa käsitellään taskukirjojen historiaa ja keräilyä sekä Yhdysvalloissa että Suomessa. Nykyään kun vanhasta taskukirjallisuudesta innostuvat enimmäkseen keräilijät, on syventyminen taskukirjallisuuden tähän puoleen hyvin perusteltu.

Kuvitustaide on harmillisen aliarvostettua ja monista aikanaan näkyvistä ja suosituistakin kuvittajista on vaikea löytää elämäkertoja. Sen takia on hienoa, että julkaistaan edes tällaisia minielämäkertoja kokoavia teoksia. Toivoa sopii, että joku näkee asiakseen joskus jatkaa Murtosaaren aloittamaa työtä.