Kanoja, niistä kertovia tarinoita on tämä kirja täynnä. Sari Rajulinista tuli yks kaks siipikarjatilallinen. Taloon tuli kanoja, ihan vaan kesäksi. Syksyn tullen kanat annettiin pois, hyvään kotiin. Vaan annas olla, kun seuraava kesä koitti, taas oli kanoja.
Alunperin Sari alkoi kirjoittaa kanoistaan juttuja Facebookiin, kavereiden luettavaksi. Tarinat olivat niin hauskoja, niin uskomattoman koukuttavia, että niistä todella pidettiin, niitä odotettiin ja niitä haluttiin lisää. Oiva ajatus oli saattaa jutut kirjan muotoon, jolloin niistä voivat nauttia kaikki. Niin syntyi Rajulinin esikoinen, tämä kiva kirja; Kanavointia.
Jokaisella kanalla on nimi ja ne ovat niin persoonallisia, kukin tyylillään. Kanojen käytöksestä syntyy todella mielenkiintoinen kuva ja sitä alkaa väkisinkin ajatella kanoista eri lailla kuin ennen.
Kirja välittää myös tietoa siitä, kuinka kanoja hoidetaan. Missään tapauksessa kanoja ei kannata ottaa hetken huumassa. Kana on eläin ja sitä on kohdeltava hyvin. Tämän kirjan kanat ovat sylikanoja, sillä tunnistavat emäntänsä ja kanafarmarin, tulevat syliin.
Kanat kirjoittavat myös päiväkirjaa ja niistä on kivoja otteita. Lisäksi on kananhoito-ohjeita menneiltä ajoilta. Kaikkea tätä pienessä, mutta niin antoisassa kirjassa.
Kirjassa on kuvittajana Minna Lucander ja kuvat ovat pieniä taideteoksia. Jokaisessa kuvassa on jotain sellaista, että se ei ole kertakatsomalla katottu, vaan kuvia voi katsoa oikein antaumuksella. Pieniä ihania ja oivaltavia yksityiskohtia.
Tykää kanoista tai ei, niin tämän kirjan lukee hyvin ja sukkelaan ja siitä jää hauska fiilis. Teksti on niin jouhevaa ja sellaista, jota lukee mielellään.