Paula Ahlsén Söder: Kanaa arkeen ja juhlaan

Kanaa arkeen ja juhlaan

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Perinteinen kananpoika eli syöttöbroileri, lihantuotantoon kasvatettu kana tai kukko, nopeasti kasvava risteytys. Hyvää, helppoa ja edullista – mutta niin kovin epäeettistä. Näitä, keskimäärin 35 elinpäivää näkevää lintua, me keittiöissämme enimmäkseen valmistamme, hyvällä ruokahalulla. Toinen vaihtoehto: vapaana ja pidempään tepsutellut kana(npoika), parhaimmassa tapauksessa jopa ulkoilmasta nauttimaan päässyt, kelvollisen elämän kokenut – mutta kalliimpi ja vaikeampi löytää. Kumman sinä valitset?

Myönnän itse syyllistyväni liian usein broileriaterioiden valmistamiseen, mutta silti tämän kirjan ensi kertaa huomattuani muistan ihmetelleeni, laatiiko joku kokonaisen keittokirjan näinkin kyseenalaisen raaka-aineen ympärille. Jo hyvin nopeasti tulee kuitenkin selväksi, että teoksen tarkoituksena on saattaa eteenpäin onnellisen kanan ilosanomaa.

”Osta kokonainen kana(npoika), joka on saanut tepsutella ulkona ja elänyt pidempään kuin tavallinen syöttöbroileri. Näin saat maukasta lihaa ja kaupan päälle hyvän mielen, koska tiedät linnun eläneen kelvollisen elämän melko vapaissa oloissa.”

Tämä kirja on siis ylistys vapaille kanoille – melko vapaille.

Mitä teoksen sisältöön tulee, voi sitä mielestäni pitää kattavana ja reseptirikkaana. Koska lähtökohtana on suosia kokonaista kananpoikaa, lähdetään liikkeelle sen käsittelystä, paloittelusta ja kypsennyksestä, jonka jälkeen siirrytään marinadien kautta kevyempiin keitto-, salaatti- ja alkuruokiin päätyen moninaisiin pääruoka-annoksiin. Vaihtoehtoja on lavealti: klassikoita ja makuja maailmalta, helppoja ja vaikeita, arkisia ja juhlavia. Valinnanvaraa siis löytyy.

Ainoana yhteisenä nimittäjänä – ja ongelmana – läpi teoksen on kana. Tuo kokonainen, vapaa ja ideaalitilanteessa vielä ulkoillutkin yksilö. Sellaista ei nimittäin aivan joka kaupasta löydäkään. Kirjan tekijä neuvoo suuntaamaan kauppahalleihin tai kääntymään kauppiaan puoleen, myös pakastealtaaseen kannattaa kurkistaa. Mikäli vastassa on vesiperä, voi hätätapauksessa turvautua maissikananpoikaan. Tai sitten – omantunnon salliessa – käyttää broilerinlihaa. Toimivat reseptit niinkin, testattu on, valitettavasti.

Itse olen tähän mennessä kokeillut makeaa chilimarinadia, kana-nektariinitikkuja pestokastikkeen kera sekä lämmintä kreikkalaista kana-pastasalaattia. Suosittelen.

Syökää kanaa, älkää broileria!

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaisan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...