Jarkko Vehniäisen ja Marja Lappalaisen Kamala luonto on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa strippisarjakuvien joukossa jo pitkän aikaa sitten. Oman elämänsä sankarit on sarjan 24. albumi, joka tarjoilee toimivan annoksen erikoisia eläimiä.
Kamalan luonnon metsässä jokainen eläin voi tilanteen mukaan olla filosofi, mutta useimmiten syvälliset oivallukset törmäävät ymmärtämättömään yleisöön. Eläinten huolet ja ajatuksenjuoksu on samaan aikaan sekä hyvin maanläheistä että samaistuttavaa. Toisinaan Kamala luonto vajoaa menemään siitä, mistä aita on matalin, mutta tekee sen silloinkin omalla tyylillään.
Vaikka Kamalan luonnon sisältö onkin pitkälti ennallaan, sen henkilögalleria on hiljalleen kasvanut. Siihen nojaakin suuri osa sarjakuvan vetovoimasta, eri eläimet ovat persoonallisuuksina ääripäistä. Näitä persoonallisuuksia vuoron perään huomion keskipisteeksi asettaen sarjakuva pysyy tuoreena. Nämä yleiset albumit iskevät minuun tehokkaammin juuri tästä syystä: vain yhteen hahmoon keskittyvät albumit toistavat paljon helpommin itseään.
Kuten monet muutkin strippisarjakuvat, Kamala luonto on parhaimmillaan hyvin pieninä kerta-annoksina. Itselle talvet aamut ovat lähteneet hyviin käyntiin pienellä annoksella masentunutta Majavaa, pöhköä Kettua ja tietysti elämäänsä pohtivia kaveruksia Kärppää ja Ilvestä.