Rudy Waltz sai 12-vuotiaana liikanimen Kalmasilmä Kalle, koska hän ampui vahingossa hengiltä raskaana olevan naisen. Tämä ei ole ainoa outo tapahtuma hänen elämässään, jonka vaiheita hän kertailee viisikymppisenä hotellinpitäjänä Haitilla. Ei suinkaan – Ohion Midland Cityssä varttuneen Rudyn elämä olisi mennyt varmaan suunnilleen samaa rataa, vaikka mitä olisi tapahtunut.
Kurt Vonnegutin Kalmasilmä on fiktiivinen muistelmateos siinä mielessä, kuin sellaista voi ylipäänsä kirjoittaa. Rudy Waltzin vaiheet kytkeytyvät hänen omituisen perheensä vaiheisiin. Hänen vanhempansa tulivat rikkaista perheistä, eikä heidän tarvinnut koskaan kasvaa aikuisiksi. Rudyn isä esimerkiksi oli surkea taiteilija, mutta sellaisena hän itseään piti. Isä hengaili ensimmäisen maailmansodan paikkeilla Euroopassa Adolf Hitlerin kanssa ja osti tältä tämän parhaan maalauksen. Kotiin Midland Cityyn hän rakennutti erittäin epäkäytännöllisen ateljeekodin, jossa Rudy varttui lähinnä ahtaassa keittiössä mustan palvelusväen joukossa. Niinpä hän on paitsi kaksoismurhaaja, myös erinomainen kokki. Sekä, kuten käy ilmi, kelvoton näytelmäkirjailija.
Kalmasilmän yhtenä teemana on ydintuho. Midland City on 1980-luvun alussa vahingossa (?) räjähtäneen neutronipommin autioittama. Tähän vahinkopaukkuun vertautuu myös Rudyn oma vahingonlaukaus. Minkälaisia ajatuksia se herättääkään? Onko se rangaistava rikos vai anteeksiannettava tragedia?
Kalmasilmässä Vonnegut kirjoittaa historiaa aiemmille teoksilleen, erityisesti Mestarien aamiaiselle, jonka hahmoja ja paikkoja esiintyy kirjassa runsaasti; Kilgore Trout sentään ei Kalmasilmän sivuilla vieraile. Vonnegutin huumori on myös ennallaan, vaikka lähtökohdista voisi kirjoittaaa vakavastikin. Kaikkiaan Vonnegutin ystävälle Kalmasilmä tarjoaa hyvällä tavalla tutun paketin, jota voi ilomielin vinkata.