Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Porvoolainen rikoskomisario Juha Muhonen on yksi niitä suomalaisen jännitysviihteen henkilöhahmoja, joista olen kirja kirjalta oppinut pitämään yhä enemmän. Tällä kertaa suositun lenkkipolun kalliolta pudonneen kahvilanpitäjä Titta Kuusen tapaus alkaa vain onnettomuustutkintana, mutta jotain epäselvää jutussa on, kunhan Titan läheisiä on puhutettu ja taustoja tutkittu. Ja eikös vain tässä läheisten piirissä tapahdu toinenkin kuolemantapaus, joka on itsestään selvästi murha. Katseet kääntyvät vuosikausia sitten toimineeseen keskiaikaharrastajien liveroolipelaajaryhmään, mutta mistähän kaikki sen jäsenet oikein löytyvätkään?
Muhonen kollegoineen alkaa tietenkin tutkia tätä juttuparia. Muhonen on yrittänyt luonteensa vastaisesti pysyä kaukana paakelseista ja joutuukin tavan takaa kohentelemaan housujaan tässäkin tutkinnassa, kun laihtuminen on tosiseikka, mutta sitten Titan ja hänen miehensä vanhassa Porvoossa pitämän kahvilan porkkanakakku saa hänet hurmioon (ja antaa meille kotileipureillekin vähän ohjeita porkkanakakun tekoon).
Muhosen esimies on edellisestä kirjasta jälleen vaihtunut; nyt ohjaksissa on peräti vastenmielinen Richard, siis c:llä, kuten hän jaksaa itse aina muistuttaa. Richard Mäkäräinen viljelee muoti-ilmauksia ja vaihtaa kokoushuoneen mukavat tuolit isoihin jumppapalloihin, koska istuminen on vaarallista.
Muhosen yksityiselämästä kerrotaan ehkä hieman vähemmän kuin edellisissä osissa ja siitä olisinkin ehkä mielelläni kuullut lisää, mutta toisaalta tämän paikkaa komisarion ystävyys nappisilmäisen laivakoira Petteri III:n kanssa; Petteri on se pakollinen ruumiin löytäjä, sillä ”vaikka dekkareiden lukijat saattoivat ihmetellä, että joka toisessa tarinassa koiranulkoiluttajat löytävät vainajan, niin siten todella tapahtuu.” Niinpä sitten.
Lehtiön aiempien kirjojen arvosteluissa olen kiinnittänyt negatiivista huomiota siihen, että kirjailija on tunkenut aivan liian paljon aineksia yhteen teokseen, kun vähempikin olisi riittänyt. Nyt tämä vika on minusta selvästi paranemaan päin. Kirja pysyy koossa mallikkaasti ja henkilöhahmot ovat jälleen uskottavia, onhan mukana myös tuo alati poliisin apuna touhuava vanhapiika Hilkka Alitupa.
Kalliolla kukkulalla kuolema on siis oikein miellyttävä kotimainen dekkari, jonka lukeminen tuntui sopivan täydellisesti kesän ensimmäisiin hellepäiviin.
