Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kerrankin luin kirjan rauhassa ilman kynää ja paperia, lukemista häiritseviä muistiinpanomerkintöjä, koska tutkimuksen kohde on läpituttu – tuskin nuorella pojalla on mitään uutta annettavaa, sen kummempaa muistiin merkittävää arvostelun pohjaksi.
Eikähän pahemmin ollutkaan, paitsi näkökulma.
Antti Heikkinen (s. 1985), nuoresta iästään huolimatta jo liki kymmenen kirjan mies, peilailee elämäänsä Kalle Päätalo -peilistä: näkyykö yhtymäkohtia omaan elämään?
Paljon näkyykin.
Kirjallisuuskriitikko Vesa Karonen syytti Helsingin Sanomissa Heikkistä oman itsensä telläämisestä mukaan Päätalosta kertovaan kirjaan. Minusta juuri se antaa tälle kirjalle lisää elämänmakua, koska muutenhan Kallio-poika olisi tarpeeton kirja, sillä kaikki tieto Kallesta on kirjoitettu sekä tarkoin tutkittu aina tohtorin väitöskirjaa myöten, tosin vielä yhden ja ainoan: Ritva Ylönen on väitellyt ja julkaissut aiheesta Kalle Päätalo : Kirjailijan elämä -teoksen pari vuotta takaperin.
Heikkinen on pöyhinyt monenlaisia arkistoja, lehtijuttuja, kirjalähteitä. Parhaita valotuspaloja on löytynyt Gummeruksen arkiston Päätalo-papereista: ’lähinnä kustantajan ja kirjailijan välisiä tapaamisia käsitelleistä muistioista, on ollut työssäni verrattomasti apua.’
Niinpä löytyy Kallestakin jotain uutta kerrottavaa, pieniä yksityiskohtia perhe-elämästä Tampereen Kirvestiellä. Vaikkapa sekin, kun Kalle pää punaisena raivoaa vaimolleen Leenalle tämän unohdettua palauttaa viikoittainen vakioveikkauskuponki ja siitä, miten Riitta-tytär soimi isäänsä, kuinka rahanahne miljoonamies ilkeääkin olla. Tai miten silmälasien sangat katkeilivat ja kuhmu päähän kohosi Kallen kaatuillessa muutamasta kustantaja/pirkkalalaiskirjailijoiden tilaisuudesta kotiin palatessaan. Tai että Kalle meni hautaan oppimatta aakkosrallatuksen häntiä: ’viimeistään zetan ja yyn ja äksän tietämillä hän putosi kelkasta’.
Työtä arvostavia ihmisiä ovat kumpikin kirjailija, Kallio-poika työn raskaan raataja, Heikkinen kevyemmän työn versio. Kieleltään vahvoja, kiroisiakin, mistä Heikkisen näyte työtävieroksuvista heittiöistä:
”Tätä ovat kuulteni julistaneet sekä nuoret että iälläolevammat, ja vittumaisen usein nämä samat ihmiset naukuvat myös heitä jatkuvasti silmiinkusevaa yhteiskuntaa. Ai jumalauta kun alkaa nytkin korveta ihan jo pelkkä ajatteleminen.”
Että kyllä kielellään Anttikin pärjää ja intohimolla, siinä missä Päätalo, jonka elämäntyölle Heikkinen tekee kunniaa omakohtaisella Kallio-poika -kirjallaan.
Paneepa nyt lukemaan Heikkistä itseään – jos aloittaisi Pihkatapista tai Heikki Turusen, Juice Leskisen, Jaakko Tepon elämäkerroista.