Jane Chapman ja Karma Wilson: Kalle-karhu sairastuu

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Yhtenä päivänä kaikki ei Kalle-karhun pesässä ole kunnossa. Kallea väsyttää ja palelee, olo on huono, mutta karhu ei kuitenkaan saa unta. Eläinystävät saapuvat tapaamaan Kallea, he ehdottavat leikkimistä. Mutta ei Kalle jaksa, se on joutunut pöpöjen kouriin. Onneksi ystävät kuitenkin haluavat kaikin keinoin auttaa; hiiri lohduttaen, mäyrä veden kera, taskurotta ja jänis keittoa keittäen, myyrä kylmällä kääreellä ja linnut yrttiteen voimalla. Mutta Kalle voi huonosti yhä edelleen. Kun se lopulta tavoittaa unen, tapahtuu unen aikana ihmeitä ja herätessään Kalle on kuin toinen karhu. On aika lähteä ulos leikkimään, hyppimään syksyisiin lehtikasoihin. Mutta eipä tilanne olekaan näin yksinkertainen; roolit ovat kääntyneet päistikkaa ja Kalle-karhua odottavat leikin sijaan vallan toisenlaiset puuhat.

Kalle-karhu sairastuu on perinteinen, kuvitusta myöten lempeä lasten kuvakirja, jossa sydämelliset eläinhahmot näyttävät kuinka hädässä ystävä tunnetaan. Suuret sivut ja sitä myöten selkeät kuvat ynnä lyhyet tekstin pätkät tekevät tästä yksinkertaisesta tarinasta sopivan pienille, jo muutaman vuoden ikäisille lukijoille.

Onhan tämä sellainen itsestään selvä ja hiukkasen kliseinen pikku kertomus, mutta auttaa varmasti montaa pientä kuulijaansa ymmärtämään sairastamisen, parantumisen ja tartunnan kiertokulkua sekä ystävällistä auttamista.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaisan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...