Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Suomessa naisten ja äitien työssäkäynti on niin itsestään selvää, että asiaa ei tule oikeastaan edes miettineeksi. Mitäs muutakaan he tekisivät? Muutto toiseen maahan ja kulttuuriin tuo eteen kuitenkin toisenlaisia ratkaisumalleja, jotka voivat hätkähdyttääkin suomalaiseen malliin tottuneita.
Taina Kinnunen tutustuu joukkoon koulutettuja ja itsenäisiä naisia, jotka ovat muuttaneet Kaliforniaan ”korkeateknologian kultamaille” miehensä työn perässä ja päättäneet ryhtyä paikallisen tavan mukaan kotiäideiksi. Kenties amerikkalainen viihdekulttuuri antaa hieman toisenlaisen kuvan, mutta loppujen lopuksi Yhdysvallathan on aika konservatiivinen maa mitä tulee naisen rooliin. Siispä, miltä kotiäitikulttuuriin uppoutuminen oikein tuntuu suomalaisin silmin ja mitä tapahtuu naiselle, kun tällainen yhden palkansaajan -avioliitto tulee tiensä päähän?
Kinnunen ei teeskentele, etteikö monien näiden naisten ratkaisu olisi hänestä vaikeasti nieltävä, mutta toisaalta monien naisten kohdalla ratkaisu on myös pakon sanelema. Ensinnäkään miehen perässä muuttavalla naisella ei välttämättä ole sellaista viisumia, joka mahdollistaisi maassa työskentelyn, ja toisaalta teknologiabisneksessä työskentelevien miesten hektinen ura vaatii muulta perheeltä suurta joustoa. Työtä ja asuinpaikkaa pitää pystyä vaihtamaan pahimmillaan hyvinkin lyhyellä varoitusajalla, sillä pelin henkeen kuuluu, että samassa työpaikassa ei viivytä kauan. Ja sitten on vielä sekin paikallinen erikoisuus, että lastentarhakustannukset ovat Yhdysvalloissa niin suuret, että ne käytännössä nielevät helposti toisen puolison palkan kokonaan, joten on oikeastaan ihan sama olla kotona.
Tästä huolimatta monet Kinnusen haastattelemat naiset kokevat paikallisen perhekeskeisen kulttuurin ennen kaikkea suurena voimavarana. Siinä missä Suomessa mennään ensin töihin ja sitten vielä hoidetaan uupuneena lasten asiat, on aikataulutus helposti Yhdysvalloissa mielekkäämpää. Toisaalta Kinnunen tuo esiin myös mielenkiintoisen seikan, eli vapaaehtoistyön suuren roolin paikallisessa kulttuurissa. Itse asiassa kuulostaa vähän kyseenalaiselta miten paljon kyseessä oikeastaan on ”vapaaehtoinen työ”, sillä naisten osallistuminen niihin on melkeinpä sosiaalinen pakko. Erityisesti lasten kouluun ja sen toimiin osallistumista pidetään naisten osalta itsestään selvänä.
Kinnunen näkee, että julkisen rahoituksen puutetta käytännössä paikataankin naisten tekemällä vapaaehtoistyöllä. Tässä on vissi paradoksi; vapaaehtoistyötä kovasti arvostetaan Yhdysvalloissa ja se on sosiaalinen hyve, mutta jos sitä on tyrkyllä niin paljon, että se melkein estää naista osallistumasta oikeille työmarkkinoille, niin eikö voi jo puhua kahden eri työmarkkinan synnystä, jossa naisille nyt vain ei makseta palkkaa? Kinnunen ei kuitenkaan syvenny vapaaehtoistyön problematiikaan mistään feministisestä näkökulmasta, asia on kuitenkin mielenkiintoinen ja jäi mietityttämään itseäni.
Kinnunen tuo monipuolisesti erilaisia näkökulmia haastateltaviensa elämäntyyliin ja miten se vertautuu suomalaiseen kulttuuriin. Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että kirja keskittyy kuvaamaan tietynlaista expat-kuplaa, jonka säännöt eivät kenties aina päde normaaliamerikkalaisten arjessa kovinkaan hyvin. Hyvässä taloudellisessa asemassa olevat haastateltavat elävät homogeenisillä asuinalueillaan, joilla asuu paljon myös muita expat-perheitä, ja niin ollen sosiaaliset piirit ovat tavallaan aika suljettuja. Yksi haastateltava sanookin, että vaikka amerikkalaiset ovat kuinka ystävällisiä hyvänsä, niin heistä on vaikea saada oikeita ystäviä. Haastateltavat seurustelevat siten enimmäkseen kaltaistensa parissa.
Ymmärrän, miksi kirjan haastateltavat oli rajoitettu suomalaisiin siirtolaisiin, mutta kirjaan olisi voinut kuitenkin tuoda enemmän tilastotietoa, josta ilmenisi, miten heidän elämänsä eroaa keskivertoamerikkalaisen elämästä. Itse jäin miettimään osallistuvatko köyhemmätkin yhtä intohimoisesti vapaaehtoistöihin vai onko kyseessä vain varakkaampien rouvien harrastus? Entäpä miten tavalliset amerikkalaiset peruskoulut eroavat piilaakson koulujen kunnianhimoisesta suorittamisesta?
Kuplasta puheen ollen, hyvä kysymys on mitä tapahtuu kun se puhkeaa. Perinteiset sukupuoliroolit sallivat toisaalta läsnäolevamman ja vähemmän kiireisen perhe-elämän, mutta ongelmia tulee, kun liitto hajoaa. Nainen jää helposti tyhjän päälle vuosikausien kotiäitiyden jälkeen ja ei mieskään välttämättä helpolla pääse. Jos avioliitto on kestänyt tarpeeksi kauan (Kaliforniassa 10 vuotta), voi mies joutua elättämään ex-vaimoaan jopa tämän koko loppuelämän ajan, ellei ex-vaimo sitten mene uudelleen naimisiin.
Vaikka Kalifornia kutsuu voi kuulostaa kovin paikalliseen näkökulmaan ja elämänmenoon keskittyvältä kirjalta, niin sen syvemmät kysymykset käsittelevät kuitenkin tasa-arvoa ja miten monella eri tavalla senkin voi käsittää. Monet kirjan haastateltavista pitävät yllättävää kyllä Yhdysvaltain mallista siinä mielessä enemmän, että se tarjoaa naiselle tavallaan enemmän vaihtoehtoja. Nainen voi toisin sanoen valita siellä kotiäitiyden ilman samanlaista syyllisyyden taakkaa kuin Suomessa. Kaliforniassa on myös niin monenlaisia ihmisiä, että ketään ei kiinnosta tuomita toisten elämänvalintoja, tarjolla on siis henkisesti vapaampi ilmapiiri. Vaikka omasta näkökulmasta amerikkalainen malli tuntuu toisaalta monella tavalla myös ongelmalliselta, kirja tarjoaa kuitenkin mielenkiintoista pohdittavaa siitä, miten tasa-arvo toteutuu sekä meillä että muualla.