Jari Tammi: Kalevan solki

Kalevan solki

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kalevalan tarina on tuttu kaikille suomalaisille, mutta tämä kirja paljastaa mitä rautakautisessa Suomessa todella tapahtui! Tai ainakin esittää yhden hulvattoman teorian siitä, millaisiin tapahtumiin Kalevala perustuu.

Kalevan solki sijoittuu vuoteen 801. Turun kaupunkia hallitsee kuningas Väinämöinen, ja kaikki muutkin Kalevalasta tutut hahmot esiintyvät kirjan sivuilla. Hämäläisseppä Ilmarisen takomasta Sammosta kilpailevat suomalaisten ja pohjalaisten lisäksi myös svealaiset, eestiläiset, bjarmit ja monet muut kansat ja yksilöt.

Vanhemman kansan edustajat, loitsutaitoiset Kalevanpojat, liikkuvat yhä ihmisten parissa, mutta Itämeren rantamailla saattaa törmätä yllättäen jopa arabialkemisteihin ja Nipponin ninjoihin! Havaitaan myös, että monen turkulaisvitsin juuret ovat peräisin jo 800-luvulta.

Kaiken tämän aineksen tunkeminen yhteen kirjaan tuntuu tuhoon tuomitulta ajatukselta, mutta silti lopputulos on nautittavaa kaaosta. Tällaista versiota kansalliseepoksestamme ei ole aiemmin kirjoitettu.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...