Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Katettuna kirjalautasella on lesbouden kautta rakkaus, mielenterveys, kirjallisuus, elokuva, uskonto, koko ’vanha yhteiskunta’.
Siinä onkin revittävää yllin kyllin.
Tuuve Aro, s. 1973, kirjoittaa omista kokemuksistaan herkkyydellä ja osoittelulla. Herkkyydellä rakkaudesta ja mielenterveydestä kaunokirjallisuuden tyyliin; osoittelulla, siis epäkohtien esittelyllä, esseistisesti.
Siinä onkin lukijana palapeliä koottavaksi. Jos nyt tuonkaltaista palapeliä on mahdollista koota yhdeksi valmiiksi kokonaisuudeksi. En onnistunut, palaset eivät loksahtaneet paikoilleen melkeinkään.
Mutta paljon luettavaa ja pohdittavaa kirja antoi ja jätti mielenlokeroihin. Päällimmäiseksi jätti vihahtavan tunteen, ehkä samanmoisen kuin kertojaminälle, tosin eri perspektiivistä. Kertojalla on selvä maali syytöksille. Lukijalle jää kummastelu: miksi ’se’ näkee roskan muissa, eikä malkaa itsessään.
No, me miehethän kaiken pahan alku ja juuri. Jos tuota ei hyväksy, on hankala päästä yhteisymmärrykseen kirjan ja sen kirjoittajan kanssa.
Mutta yritetty on. Tasoiteltu ja taputettukin aidoin aplodein. Kirjan sisällön rikkautta ei voi kieltää. Ja tiedä vaikka jonkinlainen ymmärtämisprosessi, siis kypsyminen lukijassakin on sen myötä käynnissä.
Itsenihän tässä teilaan, en Tuuvea.
Lupaan lukea Aron seuraavankin kirjan, olipa se sitten, satu, romaani tai essee- tai tiedä vaikka runokokoelma. Koskaan ei voi tietää, kun katsoo yhdeksää aikaisempaa teosta.