Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Lopettakaa! Lopettakaa! Te tapatte sen minun äitin!”
Kamarista kuuluva voihkiminen ja valitus järkyttää nuorta Lauria. Lyyti-äidin yhdeksäs synnytys on pitkä ja tuskallinen. Lapsenpäästäjä Tiittaska apuvoimineen tekee voitavansa, mutta he eivät pystyy pelastamaan Lyydiaa elämälle. Jonkin ajan päästä vastasyntynyt seuraa äitiään hautaan. Peuranmäen talo täyttyy suuresta surusta.
Ikävän ja murheen keskelläkin on elävien jatkettava eteenpäin. Tytär Hanna kirjoittaa Juho-enolleen New Yorkiin äitinsä menehtymisestä. Enon vastauskirje on perheessä suuri tapahtuma ja sisältää yllättävän ehdotuksen: Juho kutsuu sisarentyttärensä Hannan New Yorkiin ja lupaa maksaa matkalipun ja antaa alkuun majapaikankin. Meren takana odottaisi parempi toimeentulo ja aivan toisenlaiset mahdollisuudet kuin mitä 1920-luvun Suomella olisi tarjota. Paremmissa hankkeissa rahaa jäisi lähettää myös kotiin isälle ja sisaruksille. Kun vielä laivayhtiöt järjestävät Amerikan-iltoja ja kertovat matkajärjestelyistä ja kylältä on muitakin nuoria lähdössä matkaan, niin Hannakin rohkaistuu ottamaan askeleen kohti suurta elämänmuutosta.
Matka Atlantin yli kestää pari viikkoa ja vastarannalla seitsemäntoistavuotiasta maalaistyttöä odottaa miljoonakaupungin hälinä, totuttelu vieraaseen kieleen ja uusiin ihmisiin. Muutosta pehmentää sentään amerikansuomalaisten yhteisö, joka antaa turvaa ja auttaa alkuun. Ensimmäinen työpaikkakin järjestyy ravintolan keittiöstä, kun suomalaissyntyinen Tyyne ottaa Hannan mukaansa työpaikalleen Plaza-hotelliin. Suomalaistytöt ovat Amerikassa hyvän työntekijän maineessa ja pian kaunista ja töissään näppärää Hannaa kyselläänkin jo upporikkaan Hoffmannin pariskunnan loistokotiin sisäköksi.
Eeva Vuorenpään romaanissa sekoittuvat fakta ja fiktio, sillä se perustuu osin hänen tätinsä elämään. Kaksi rantaa onkin rungoltaan hyvin todentuntuinen tarina ja erityisesti kuvaukset amerikansuomalaisten yhteisöllisyydestä nautinnollista luettavaa. Ero omasta perheestä oli todella konkreettinen aikaan, jolloin ainoa yhteydenpidon väline oli laivojen matkassa seilaava kirjeposti. Yhteinen kieli ja samanlaiset sopeutumiskivut ja uuden elämän ilot yhdistivät ja edustivat ehkä jonkinlaista perheyhteyttäkin. Ja mitä olisikaan nuoren ihmisen elämä ilman rakkauden haaveita ja pettymyksiä, niistä saa Hannakin osansa. Monen muun siirtolaisen tavoin myös Hanna joutuu punnitsemaan omien juuriensa merkitystä; riittääkö kaikki Amerikan hyvä sittenkään peittomaan kotimaan ikävän? Kirjan mielenkiintoisuutta lisää se, että hyvin monella meistä on omat amerikanserkkumme ja yhden sun toisen suvussa Amerikkaan lähteneitä esi-isiä.
