Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kaksi on liikaa kertoo kolmesta hyvin erilaisesta ja erilaisessa elämänvaiheessa olevasta ihmisestä. Natalia on Savonrannasta kotoisin oleva nuori nainen, kahdeksankymppinen parkinsonin tautia sairastava Mauri elää yksin Itä-Helsingissä ja nuori irakilainen Bilal asuu vastaanottokeskuksessa.
Yhteistä näille kolmelle on onnen etsintä. Jokainen haluaa elämäänsä muutosta, jotain parempaa.
Natalia haluaa suureen maailmaan pois kotikylänsä pienistä ympyröistä.
”Ystävät ja työtoverit tietävät, miten kiihkeästi haluan pois Savonrannasta. Vuodesta toiseen olen seisonut elämäni lähtökuopissa ja odottanut kutsua peremmälle.” Hän unelmoi pääsevänsä Helsinkiin, jotta voisi istuskella Fazerin kahvilassa ihmisvirtaa katsellen, käydä Linnanmäellä ja Korkeasaaressa ja kävellä takamustaan keikutellen.
Mauri etsii itselleen huolehtijaa, kumppania yksinäisyyteen. Hän ei ole tottunut olemaan yksin eikä enää yksin toimeen tulekaan, kun elämä vanhuuden ja sairauden takia muuttuu vaikeaksi. Vapina ja huimaus lisääntyvät niin vauhdilla, ettei hän uskalla enää edes ulos lähteä. Koska tansseista on turha eukkoa etsiä, hän keksii panna Pohjois-Karjalan maakuntalehteen Karjalaiseen ilmoituksen, jossa hän hakee nuorta naista kumppaniksi elämän viimeisiin hetkiinsä. Pätevälle tämä herrasmieheksi itseään mainostava lupaa reilun korvauksen, mukavan elämän merinäköaloin sekä loppupalkintona perinnön. Tähän ilmoitukseen Natalia vastaa. Mauri hyväksyy hänet, ja Natalia muuttaa Maurin itähelsinkiläiseen kolmioon.
Bilal toivoo saavansa turvapaikkaoikeuden ja luvan tuoda myös perheensä tänne. Bilal on asunut yhdeksän kuukautta vastaanottokeskuksessa ja odottanut saavansa oikeuden turvapaikkaan. Kielteinen päätös saa hänet epätoivoiseksi, suunnittelemaan itsemurhaa ”Minut on petetty. He heittivät minulle syötin ja saivat minut uskomaan tulevaisuuteen. Turvallisen elämän sijaan minua odottaa hauta.” Vastaanottokeskuksen Ali auttaa Bilalia löytämään juristin, joka auttaa uuden ja paremman anomuksen tekemisessä.
Yhteistä näille kolmelle on myös se, että he salaavat tai suorastaan valehtelevat jotain itsestään. Bilal toteaa: ”Täällä kaikki on valhetta, ja minä olen vain valheen virrassa ajelehtiva lahoava säle.” Hän ei voi puhua totta, ei voi mennä takaisin sinne mistä on lähtenyt, eikä sinne mistä on kotoisin. Bilal ei oikeasti ole Bilal. Oikean nimensä hän salaa, myös sen mistä maasta on kotoisin. Molemmat seikat paljastuvat kirjan lopussa.
Mauri kertoo olevansa varakas, omistavansa kolmionsa, auton, metsämaata, hirsihuvilan Kuusamossa… Jotta Natalia voisi periä kaiken omaisuuden Maurin kuoltua, heidän on mentävä naimisiin! Vaikka avioliitto tuntuu aluksi Nataliasta mahdottomalta, hän suostuu. Vihkiäiset järjestetään kotona ja Mauri tallettaa vihkitodistuksen. Mutta mikä kaikki tulevasta perinnöstä on valetta ja mikä Maurin kertomassa ylipäätään on totta?
Natalia kertoo olevansa orpo, vanhemmat ja lähisukulaiset ovat kuolleet. Natalian isä tulee yllättäen käymään Helsingissä ja tapaa Maurin, osa Natalian salaisuuksista paljastuu. Bilal ja Natalia alkavat tapailla toisiaan. Natalia rakastuu Bilaliin. Maurilta hän salaa suhteen Bilaliin. Bilalille Natalia kertoo Maurin olevan hänen isänsä.
Jokaisen kolmen salat paljastuvat aikanaan, jotkut niistä aivan viime sivuilla. Vihjeitä niistä on tosin pitkin tarinaa.
Tarinan kolme pääkertojaa ovat äänessä vuorollaan, kukin omana itsenään, luvut nimetty kertojan mukaan. Luvut ja lauseet ovat lyhyitä. Kieli on konstailematonta, napakkaa, ihan kuin kertoja olisi kirjoittanut tekstiä käsin päiväkirjaansa. Mielestäni tähän tarinaan tyyli sopii erinomaisesti. Teksti herättää myötätuntoni jokaista kolmea kohtaan, vaikka en kaikkia heidän tekojaan ja mielipiteitään hyväksykään.
Muutamassa kohdassa kerronnan minä-kieli muuttuu yllättäen hän-kieleksi. Sitä hämmästelen, en löydä syytä muutokselle. Olisikohan tarvittu vielä yksi tarkistusluku, ja kaikki tekstit olisivat muuttuneet minä-kieleksi. Tai ehkä minä en vain ymmärtänyt.
Romaani on helppo lukea, mutta vaikea unohtaa. Teemat ovat isoja, koskettavia ja ihmiselämälle tosia: yksinäisyys, vanheneminen, sairaus, pakolaisuus, rasismi, tarve tulla nähdyksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on, vaikka osa olisi salattua ja tuntematonta toiselle – myös ihmiselle itselleen.
Merja Svensk lahjoittaa kirjasta saamansa tuotot lastensuojelutyöhön.
Lämpimästi suosittelen luettavaksi – myös ostettavaksi!