Kaksi kotia käsittää 17 tarinaa elämästä vanhempien eron jälkeen. Se on eräänlainen jatkumo tekijän edelliselle kirjalle Tahdoin, jossa oli 17 erilaista erotarinaa eronneiden näkökulmasta.
Kaksi kotia on herkkä, surullinen ja toiveikas kirja. Jokainen tarina on hyvin erilainen, vaikka joitakin yhtäläisyyksiä onkin. Teos kertoo napakasti siitä, millaisia tunteita lapsissa herää, kun heidän vanhempansa eroavat.
Kaikki 17 kertojaa ovat eri ikäisiä. Nuorin on 13-vuotias ja vanhin 57-vuotias. Jokaisella heistä on oma erilainen kokemus vanhempiensa erosta. On riitaa, tappelua ja väkivaltaa, mutta on myös toivoa ja selviytymisiä. On kerrottu siitä, miten vanhempien ero on vaikuttanut omaan parisuhteeseen.
Katariina Hakaniemi kertoo hyvin kiteyttäen kaikki tarinat, lyhyillä kappaleilla. Teos on äärimmäisen helppo lukea ja kaikesta huolimatta hyvin toiveikas. Toivoisin tätä kirjaa kaikkien luettavaksi, ihan vaikka sen takia, että kun ollaan aikuisia, niin voitaisiin olla niinkin aikuisia, ettei annettaisi lasten kärsiä. Useimmiten juuri he ovat syyttömiä. Niin ja lapsilla on ihan hyviä neuvojakin. Niistä voisi ottaa vaarin, kuten, että mieluummin ero, kuin jatkuva riitely.
Kaksi kotia on kirja, jonka lukee yhdeltä istumalta, mutta se jää mieleen paljon pidemmäksi aikaa!