Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tämä oli aikakausista paras ja pahin, se oli viisauden aikaa, se oli hulluuden aikaa, se oli uskon mutta samalla epäilyksen aikakautta, valon ja pimeyden aikaa, se oli toivon kevättä ja epätoivon talvea, ihmisillä oli edessään kaikki eikä mitään, oltiin menossa suoraa päätä taivaaseen ja toisaalta aivan päinvastaiseen suuntaan – lyhyesti sanottuna, aikakausi muistutti siinä määrin nykyistä aikaa, että muutamat sen huomattavimmista auktoriteeteista väittivät, että siinä niin hyvän kuin pahan suhteen saattoi käyttää vain yhtä vertailuastetta.
Charles Dickensin Kahden kaupungin aloitus on useasti siteerattu klassikko. Romanttisessa ylevyydessään se luo heti puitteet suurelle draamalle, ja odotukset nousevat korkealle. Dickensin tunnevyöry on vastaanpanematon: nyt rakennetaan suurta kertomusta.
Ja kyllähän tarina onkin komea: ranskalainen ylimyssuvun perijä Charles Darnay haluaa jättää kaiken vanhan taakseen ja lähtee kanaalin yli elääkseen hiljaiseloa Lontoossa. Matkakumppaneinaan hänellä on juuri pitkästä ja epäoikeudenmukaisesta vankeudesta vapautunut iäkkäähkö tohtori Manette ja hänen nuori, suloinen tyttärensä Lucie, jotka myös ovat nähneet parhaaksi karistaa Ranskan tomut jaloistaan. Ajan myötä Charles ja Lucie rakastuvat, mutta samoihin aikoihin alkavat vallankumouksen kanuunat pauhata Pariisissa. Charles on pakotettu palaamaan Pariisiin, vaikka siellä ihmishenki alkaa olla halpa.
Kaksi kaupunkia kuuluu Dickensin tuotannon ehdottomaan parhaimmistoon. Se on molempia puolia ymmärtävä yhteiskuntakriittinen kuvaus vallankumousajan sekavista oloista. Näkökulma on hyvin tarkka, empaattinen, ihmisläheinen. Dickensille tyypilliset melko mustavalkoiset henkilöhahmot – joko täysin hyvät tai pohjattoman pahat – ovat läsnä tässäkin teoksessa, mutta välialueen operoijia löytyy myös. Hulluus, rakkaus, muutos. Kaksi kaupunkia on suurten tunteiden kirja. Loppua kohti tarinasta muodostuu varsinainen trilleri, jota ei tohdi laskea käsistään. Ja loppuratkaisu kaikessa dramaattisuudessaan on huikea, lähes täydellinen.
Charles Dickensiä kannattaa yhä lukea. Kaksi kaupunkia on loistava mestariteos, jota kelpaa suositella!
