Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Leipominen on hyvin luovaa – kuten kirjallisuuskin. Yksi tärkeimpiä syitä, miksi rakastan molempia! Kakkuja leipoessani koen pääseväni parhaiten toteuttamaan visuaalista luovuuttani, ja siksi olen rajannut kirjani kakkuihin. Ajattelen myös, että kakun koristeilla voi olla paljon tarinoita kerrottavinaan. (…) Varsinkin koristeluissa ja väreissä on mielestäni syytä seurata omaa sydäntään, Anni Swanin sanoin satusilmiään.
Tyttökirjat ovat aina olleet sellainen vähän salainen heikko kohtani; tunnustaudun usein muka suureksi realismin ystäväksi, mutta Vihervaaran Annan ja Uuden Kuun Emilian kutsua en voi vastustaa. Lisäksi leipominen on mielestäni ollut kotitöistä kiinnostavinta, ja kuten Anna Pölkki tuossa edellä mainitsi, myöskin luovinta. Niinpä hänen kirjaansa tarttuminen tuntui ihan välttämättömältä, vaikka siinä otettiinkin kakkujen lähtökohdiksi myös erinäisiä aikuisten romanttisia romaaneita. Mutta koska melkein jokainen kirjallisuuden ystävä tuntee Ylpeyden ja ennakkoluulon ja Kotiopettajattaren romaanin, eivät nekään haitanneet.
Kirjansa esipuheessa Anna Pölkki toi oikein mukavasti esille kakkupositiivisuuden käsitteen: ei haittaa, vaikkei se oma luomus olisikaan sellainen kuin kaikkein taidokkaimpien leipojien somessa esitellyt kakut. Ei kannata stressaantua täydellisyyden tavoittelulla: Vihervaarankin keittiössä syntyi hieman epätäydellisiä kakkuja! Myöhemmin itse ohjeissa näkyy katseen, omien silmien, merkitys sekä kakkuja että koko maailmaa katsoessa. Ovat Topeliuksen viattomat silmät (Pilvilinna) sekä Anni Swanin kuvaamat Ulla-tyttösen satusilmät (Pikkupappilassa).
Itse ohjeet sitten. Ne on kirjattu ylös hyvin selkeinä, niin että kokemattomampikin leipoja voi ryhtyä toimeen; ei ehkä kuitenkaan ihan sellainen, joka tarttuu ensi kerran vatkaimeen ja kulhoon, sillä mukana on liivatteita ja kreemejä ja vähän erikoisempiakin valmistusaineita, kuten horsmankukkia (Emilian horsmainen runokakku). Mutta sitten taas annetaan ohje hyvin yksinkertaiseen kahvikakkuun (Cranfordin hienostuneen taloudellinen kahvikakku, jonka taustalla on Elizabeth Gaskellin romaani).
Pölkin luomukset ovat kauniita, samoin kuin valokuvat, jotka hän on itse ottanut suurimmaksi osaksi omassa ihastuttavassa puutarhassaan hurmaavien astioiden kera. Lisäksi makuyhdistelmät tuntuvat olevan kerrassaan nappiin luotuja. Ohjeet on jaoteltu vuodenaikojen mukaan, joten kesäkakkujen koristeluissa on monessa kohtaa aitoja syötäviä kukkia, joita olen tähän asti aina kakun päällä vähän vierastanut. Kauniita nekin olivat ja tavattoman hyvällä maulla aseteltuja. Jos katsoo kakkuaan niillä satusilmillä, liekö silloin väliä sillä, tuleeko jokainen ruusu tai orvokki lopulta syödyksi?
Ihana kirja kaiken kaikkiaan, ja mielestäni se kuuluu jokaisen tyttökirjafanin hyllyyn, vaikkei leipomista niin harrastaisikaan, sillä Pölkin herkänkaunis ote ja runsas tietämys kirjoista riittävät. Kun hän loppusanoissaan kertoo vaikeasta sairaudestaan, ei voi muuta kuin ihailla häntä siitä, ettei se ole estänyt luovaa työtä. Hän on todellakin löytänyt satusilmänsä, hänelle hehkuu metsien kaukainen sini.
