Myyrä ystävystyy touhukkaan Vesirotan kanssa, joka asuu joen varrella. Erämetsässä lähistöllä asuu erakkomainen Mäyrä, jonka viisautta kaikki lähiseudun eläimet pitävät korkeassa arvossa, jopa ilkikuriset Näädät ja Kärpätkin. Joenvarren asukkaiden elämä olisi rauhallista ja leppoisaa, ellei Konnankartanossa asustelisi seutukunnan hulivili, rikas ja impulsiivinen Rupikonna. Rupikonna, omahyväinen vauhtihullu, jota vankilan muuritkaan eivät saa rauhoittumaan. Ovela ja opportunistinen rupikonna, joka vaikka varastaa hevosen päästäkseen karkuun vainoajiltaan. Rupikonna, jolle mikään auto ei ole tarpeeksi nopea, ja jota ei saa kiinni edes junalla.
Kenneth Grahamen Kaislikossa suhisee on yksi lastenkirjallisuuden suuria klassikoita. Se ilmestyi jo vuonna 1908, ja on siitä alkaen hurmannut pieniä satujen kuluttajia. E.H. Shephardin värikäs ja ilmeikäs kuvitus luo hienosti tunnelmaa Grahamen satumaailmaan, jossa eläimet ja ihmiset elävät rinnakkain, hyveineen ja paheineen.
Miljöönä on peribrittiläinen maalaisidylli, ja näkökulma on selvästi herrasväen, aatelisten ja itsellisten. Palvelusväkeä ja köyhää työläisväestöä sivutaan lähinnä triviaalien huomautusten kautta. Ruoka on valmista, mutta kuka sen laittoi? Rupikonnan pakoon auttanutta vanhaa rouvaa kutsutaan vain pesumuijaksi ja niin edelleen. Aikuisen nykylukijan silmiä teoksen ilmiselvä luokka-asetelma hieman kirvelee.
Kaislikossa suhisee on paksu kirja, mutta 7-vuotias kohdeyleisöni jaksoi silti kiinnostua siitä, erityisesti niistä jaksoista, joissa Rupikonna koheltaa mukana. Teoksessa on kieltämättä melko paljon kuvailua lavealla pensselillä, miljööseen keskittymistä, sivuraiteita ja suoranaista tyhjäkäyntiäkin, mutta parhaimmillaan se toimii edelleen erinomaisesti, eikä vähiten Eila Piispasen herkullisen käännöksen ansiosta. Kannattaa tutustua!