Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Edith Södergranin tuotanto on ollut monelle lukijalle läheistä nuoruudesta asti. Yksi heistä on kirjailija ja eläkkeellä oleva äidinkielenopettaja Hilja Mörsäri, joka on tehnyt merkittävän kulttuuriteon suomentaessaan Södergranin aforismeja ja toimittaessaan ne kokoelmaksi. Osa kokoelman aforismeista ilmestyi alunperin vuonna 1919 nimellä Brokiga iakttagelser, osa julkaistiin lyhytikäisessä Ultra-lehdessä vuonna 1922.
Edith Södergran koki valitettavasti hyvin runoilijamaisen elämän: hän eli köyhyydessä saamatta tunnustusta runoistaan ja kuoli nuorena keuhkotautiin. Tätä elämää vasten tuntuu kohtalokkaalta kun hän kirjoittaa: ”Kukaan ei vältä tähteään; sitä on pakko seurata.” Tai yhtä hyvin: ”Elämän kolme suurta lahjaa: köyhyys, yksinäisyys ja kärsimys – vain viisas osaa antaa niille niiden varsinaisen korkean arvon.”
Kokoelmassa mainitaan ohimennen varsinkin nuorelle Södergranille läheisen Nietzschen nimi, ja nietzscheläistä uhmaa ja ivaa löytyykiin jostain aforismeista: ”Naisen suurin ansio on, ettei hän tähän mennessä ole paljonkaan syyllistynyt älyllisyyden syntiin.” Kokoelman lopussa luonto tulee kuitenkin tärkeämmäksi, ja yli-ihmisyys vaihtuu nöyryyteen. ”Luonto on Jumalan suojeluksessa. Paholaisella ei ole mitään valtaa luontoon. Luonto on Jumalan rakastettu.”
Uskoisin, että monille Edith Södergranin ystäville tämä kirja on tervetullut. Aforismien ja alunperin suomenkielisen proosakatkelman lisäksi kirja sisältää Mörsärin lyhyen johdatuksen Södergranin elämään ja tuotantoon sekä aforismit myös alkukielellä ruotsiksi. Kuvituksena on joitakin valokuvia, osa tuttuja ja moneen kertaan nähtyjä, mutta harvemmin julkaistu peilin kautta otettu Södergranin omakuva on päässyt kirjan kanteen. Ja kauniistihan se kuvaakin tämän kokoelman luonnetta.
