David Nicholls: Kaikki peliin

Kaikki peliin

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Monet varmasti tuntevat David Nichollsin Sinä päivänä -kirjan, joka oli eräs viime kesän hittiluettavista. Jokin aika sitten Otava julkaisi suomeksi myös kirjailijan esikoisteoksen Kaikki peliin, joka on joillekin Sinä päivänä -kirjan faneille ollut jopa jonkinlainen pettymys. Itse en kuulu tähän joukkoon, sillä pidin kirjasta kovasti. Kyseessä on kuitenkin täysin erilainen kirja kuin Sinä päivänä, sillä Kaikki peliin kertoo nuoren miehen, Brianin, kasvutarinaa 1980-luvun Englannissa.

Brian on työväenluokkainen nuori mies, joka kirjan alussa aloittaa opintonsa yliopistossa. Luvassa on siis kasvukipuilua, nuoruuden nolouksia ja ristiriitoja oman taustan ja opiskelutovereiden yläluokkaisuuden kanssa.

Luin kirjaa ensisijaisesti kasvutarinana ja psykologisena romaanina, ja ainakin omasta mielestäni se onnistui tehtävässään hyvin. Kirjasta välittyvä kuva Brianista on uskottava ja oli mielenkiintoista lukea hyvin kirjoitettua kuvausta nuoren miehen elämästä 1980-luvun Englannissa.

Monet Brianin kohtaamista haasteista ja kokemuksista olivat tuttuja myös omasta nuoruudestani, mutta toisaalta juuri miesnäkökulma toi kerrontaan virkistävyyttä. Nicholls osaa myös luoda tarinoidensa miljöön erinomaisesti, ja lukijan oli helppo nähdä kirjan hahmot silmissään ja jopa punastella noloudesta päähenkilön rinnalla. Oman tehonsa kirjaan toi erittäin toimiva dialogi, jossa varmasti näkyy Nichollsin käsikirjoittajatausta.

Olen huomannut pitäväni kovasti David Nichollsin tavasta kuvata ihmisiä ja heidän ajatuksiaan ja reaktioitaan sekä hänen kirjoissaan että muinaisessa Rimakauhua ja Rakkautta -sarjassa. Toivottavasti saammekin Nichollsilta vielä monia uusia kirjoja luettavaksi, enkä kieltämättä panisi hänen käsikirjoittamaansa tv-sarjaakaan pahakseni.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille, joita kiinnostaa 18-vuotiaan pojan sielunmaisema.

Salla P.

Olen kolmikymppinen kirjafani, joka lukee sekä työn puolesta että huvikseen. Kirjojen suhteen olen kaikkiruokainen, enkä hyljeksi mitään kirjallisuuden genreä. Työssä luen paljon nuortenkirjoja, mikä heijastuu tänne kirjavinkkeihinkin. Lisäksi olen entisessä elämässäni työskennellyt historian parissa, joten sitäkin aihepiiriä tulee seurailtua edelleen aktiivisesti. Kaunokirjallisuuden ohella pidän erityisesti ruoka-, ja urheilukirjoista, ja puutarha-aiheiset kirjatkin ovat viime vuosina hiipineet vaivihkaa kirjahyllyyni. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 325 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...