Sisarukset kokoontuvat entiseen lapsuudenkotiinsa äidin luo isänsä kuoleman jälkeen. Hautajaisiin ja muistotilaisuuteen on osallistuttava, vaikka vanhemmat ovatkin eronneet ja välit isään ovat kaikilla kolmella jääneet muutenkin hieman etäisiksi. Isähän oli muusikko, sanoittaja – taiteilija, joka toivoi joskus tavoittavansa Sen Suuren Menestyksen. Näin ei kuitenkaan ehtinyt käydä.
Kaikki on sanottu seuraa sisarusten elämää tämän tapaamisen jälkeen. He eivät aikuisiässä ole pitäneet paljoakaan yhteyttä toisiinsa, mutta tilanne on ehkä muuttumassa. Näiden kolmen näkökulmasta rakentuu selviytymis- ja kehitystarina. Nuoren sukukupolven ääni. Toman pitäisi opiskella, mutta hän mieluummin alkaa harrastaa painia ja viettää aikaa humaltuen ja etsien täydellistä naista, johon ei ole vielä törmännyt. Hennu taas on tehnyt töitä tuote-esittelijänä, mutta näkee kaiken työn vain pakkona. Kun hän hautajaisia varten saa ensimmäisen kerran rauhoittavia ja huomaa niiden turruttavan myös tunteet, tie helvettiin on jo hyvin kivetty ja alamäki nopea ja liukas. Samu on lähdössä inttiin, siellä hän ehkä kokee jonkinlaista järjestystä ja pääsee itsekin pätemään omalla tavallaan jatkokoulutuksen jälkeen.
Kaikilla sisaruksilla on omat salaisuutensa, naamionsa sekä hirviönsä kaapissa. He ovat kaikki tavallaan täynnä uhmaa, varmoja joistakin asioista, mutta epävarmoja sisäisesti. Samu on varma, että hän on aiheuttanut isän kuoleman. Toma taas on selvillä ainakin yhdestä isän salaisuudesta. Hennu, Henriikka, ainoana tyttönä katselee valokuvia ja tutkii vanhoja kirjeitä. Kaikkia heitä elämä kuljettaa läpi rankkojen kokemusten, tavalla tai toisella. Tappeluja, väkivaltaa, lääkkeitä, huumeita, viinaa, sotaa – ikäviä asioita, mutta lopussa kaikki kuitenkin ehkä selkiytyy. Jokainen löytää jollakin tavoin oman tapansa kokea maailma ja itsensä ehjempänä kuin ennen. Se vaatii kaikilta paljon, mutta tuo mukanaan myös uutta. Myös äiti-lapsi -suhteisiin tulee positiivisempia kokemuksia eri tapahtumien myötä.
Kirjan alku on hyvin tavanomainen eikä tuntunut edes kovin kiinnostavalta. Sen sijaan muutaman sivun jälkeen sisarusten erilliset tarinat, jotka lomittuvat tietysti myös isän muistoon ja tämän kuolemaan sekä vanhempien eroon, alkavat kiinnostaa ja lopulta luin tämän kerralla loppuun eli en vain malttanut lopettaa…
Joonas Konstigin kerronta vie helposti mukanaan, elämään ja kokemaan rujoja ja arkojakin aiheita ja tunteita. Kuolema kulkee myös jossakin rinnalla, koko ajan. Kaikki on sanottu on sujuva, mielenkiintoinen, sisarusten välisiä suhteita sekä heidän ihmissuhteitaan ja maailmankuviaan peilaava teos, jota voin suositella kaikille kotimaisen proosan ystäville.