Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Oletteko koskaan kuulleet theremistä, yhdestä varhaisimmista elektronisista soittimista, jota soitetaan ilman minkäänlaista kosketusta itse instrumenttiin? Itse en ollut, ja kuvaus theremistä kuulosti niin käsittämättömältä, että minun piti peräti katsoa Youtubesta video aiheesta ennen kuin tajusin missä mennään. On vain sopivaa, että maailman kenties erikoisimman soittajan keksijä eli aika värikkään elämän itsekin, kuten Kivi Larmolan sarjakuva osoittaa.
Lev Termen (1896–1993), tai kuten hänet paremmin tunnetaan, Léon Theremin, oli venäläinen keksijä ja fyysikko. Häntä erityisesti kiehtoi sähkömagneettiset ilmiöt, mikä johtikin paitsi theremin-soittimen keksimiseen niin myöhemmin myös nokkelan vakoiluteknologian kehittämiseen. Tosin syy miksi hän päätyi musiikin tekemisestä ”pimeälle puolelle” oli traaginen. Nousujohteinen ura viihdemaailman huipulla Yhdysvalloissa päättyi mystisissä merkeissä, ja Termen päätyi Neuvostoliittoon raatamaan työleirille, kuten lukemattomat muutkin maanmiehensä. Termenin historiasta liikkuu paljon ristiriitaisia tietoja, ja miten mies oikeastaan päätyi takaisin Neuvostoliittoon on yksi näistä kummallisuuksista. Larmolan esittämä versio tapahtumista on sinänsä varsin uskottava.
Leirioloista Termen siirrettiin myöhemmin työskentelemään salaisiin teknologiahankkeisiin Neuvostoliiton turvallisuuspalveluille. Vapautumisensa jälkeen 1950-luvulla hän pääsi jatkamaan keksintöjensä parissa, joskaan ihan samanlaisiin korkeuksiin Termen ei enää urallaan tai yksityiselämässään yltänyt. Neuvostoliiton absurdit piirteet pysyivät osana hänen elämäänsä loppuun asti.
Kiinnostava elämä, kieltämättä. Sarjakuva kuvaa hyvin Termenin intohimoa ja tieteellistä uteliaisuutta, ja sitä miten elämän heiteltävänä pieni ihminen lopulta onkaan. Tapa, jolla Larmola tämän tarinan esittää, on omaperäinen. Termenin elämän odottamattomia ja toisinaan epäloogisiakin askelia vastaa hyppäyksittäin etenevä sarjakuvan kerronta. Onko kyseessä puhdas tyylivalinta vai onko syynä sittenkin enemmän se, että Termenin elämässä on oikeastaan liikaakin kerrottavaa? Oli miten oli, hahmot jäävät enimmäkseen etäiseksi ja dialogi monesti tuntuu hieman irralliselta, sillä kohtauksesta toiseen siirrytään niin nopeasti. Hyvin hahmovetoisesta kerronnasta pitäville Kaikki liikkuu ei siis välttämättä ole sitä mitä etsii.
Silti omaperäisessä kerronnassa on ehdottomasti vahvuutensa. Sarjakuvan maailma näyttää upealta. Välillä Larmolan tyyli tuo mieleen 1900-luvun alun taiteen, kuin sarjakuva olisi jonkinlainen ekspressionismin ja futurismin rakkauslapsi, vaikka ei Kaikki liikkuu nyt sentään ihan yhtä abstraktille tasolle lennä. Kuvitus tulee oikeuksiinsa varsinkin kaupunkikuvauksissa ja erilaisissa teknisissä vempeleissä. Keltaisenpunainen värimaailma luo sarjakuvaan maailmaan hyvin omanlaisensa tunnelman; tämä on niitä sarjakuvia joita lukiessa ajattelee, että taustalle voisi pistää pyörimään soundtrackin, tässä tapauksessa vaikkapa Béla Bartókia.
Sarjakuvan lopusta löytyy vielä erillinen tietokirjallinen osuus, mikä on oikein hyvä lisäys. Sarjakuva herättää monia kysymyksiä, joihin löytyy vastaus viimeistään täältä.
Larmola on pitkän linjan sarjakuvataiteilija ja Kaikki liikkuu on hänen 16. pitkä sarjakuva-albumi. Itselleni Larmola on kuitenkin jäänyt jostain kumman syystä vieraaksi sarjakuvataiteilijaksi. Kaikki liikkuu : Lev Termenin ihmeellinen elämä ei kenties ollut itselleni aivan napakymppi, mutta kiinnostava uusi tuttavuus joka tapauksessa, ja aihehan ei voisi olla kiinnostavampi. Suosittelen tutustumaan.
