Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Omakustanteeseen tarttuu – ilmeisesti valitettavasti – aina vähän epäröiden. Näin minullekin kävi, kun aloin lukea Jouko Nivalaisen romaania Kaikki kyyneleet. Osittain tämä kirja toisaalta vahvisti, toisaalta kumosi ennakko-odotuksiani.
Kaikki kyyneleet kertoo parista kesäisestä päivästä Sauramon avioparin elämässä. Harri Sauramo on kuvataiteilija, joka on sairastunut psykoosiin ja joutunut mielisairaalaan, hänen vaimonsa taas on pukusuunnittelija, joka tulee sairaalaan tapaamaan miestään lääkärin kutsusta. Tapahtumat nähdään pääosin rouva Sauramon silmin, ja hänelle mielisairaalaympäristö on melkoinen shokki alusta alkaen. Potilaat ovat levottomia ja aggressiivisia. Miksi joku hyökkää hänen kimppuunsa pihalla? Ja miksi hän ei saakaan heti tavata miestään? Kysymyksiin löytyy kyllä sittemmin ainakin joitakin vastauksia, ja rouva Sauramo lähtee takaisin kotiin hänkin perin sekavan mielialan vallassa.
Tämän kirjan parasta antia on ehdottomasti ajankuvaus. 1960-luvun elin- ja asenneympäristöt tulevat hyvin esille. Takana ovat karut sotavuodet, jotka ovat jättäneet lähtemättömät jäljet sekä Harri Sauramoon että hänen hoitavaan lääkäriinsä, tohtori Söderiin. Potilaita hoidetaan sähkö- ja insuliinihoidoilla, pakkopaidoilla ja lepositeillä. Psykoterapia ja nykyaikainen lääkehoito ottavat vasta ensiaskeleitaan. Hoitajien ja potilaiden välit ovat etäiset ja muodolliset; toisaalta kirja antoi niistä yllättävänkin positiivisen kuvan. Mitään Käenpesä -tyylistä mielivaltaa ei ollut havaittavissa, mikä tuntui lähes epäuskottavalta.
Rouva Sauramon mielenliikkeitä yritetään romaanissa kuvata paljonkin, mutta jotenkin etäiseksi hänen hahmonsa jää. Hermostunut hän kyllä on ja sytyttää tupakan jos toisenkin kirjan kuluessa, mutta hänen tunteensa jäävät kovin verhotuiksi, vaikka niistä kirjoitetaan rivikaupalla. Sen sijaan taiteilija Sauramo ja ylilääkäri Söder, joita kuvataan paljon vähemmän, tuntuvat elävämmiltä. Ehkä Nivalaisen pahin virhe tässä kirjassa onkin liika perusteellisuus toisarvoisten seikkojen ja toimintojen kuvaamisessa. Ja vaikka kirjan kieli onkin sinänsä sujuvaa, yksittäisiä kielioppi- ja kirjoitusvirheitä oli mukaan jäänyt kohtalaisen paljon. Ajan- ja ympäristönkuvauksena Nivalaisen romaani on kuitenkin ihan mielenkiintoista luettavaa.
