Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
On ilahduttavaa löytää uusi, mielenkiintoinen runoilija. Kristian Blombergin nimi on ollut kenties etäisesti tuttu, onhan Blomberg ollut monessa mukana, muun muassa Poesian perustajajäsenenä ja useiden palkintojen voittajana ja ehdokkaana. Blombergin runoihin en ole kuitenkaan vielä tutustunut. Nyt oli aika, kiitos kirjallisuusanalyysikurssin.
Nappasin siis luettavaksi Blombergin tuoreimman kokoelman, vuonna 2019 ilmestyneen Kaikessa hiljaisuudessa -teoksen. Se on aika tukeva teos runokokoelmaksi, 133 sivua, ja aikamoinen runsaudensarvi se onkin. Teokseen mahtuu monenlaista enemmän tai vähemmän kokeellista runoutta.
Aloitusosio ”Kaukaisuus” on ”poesialaista fragmentaarisuutta”, eli tuo mieleen Tennilän ja Marjamäen runokokoelmien vähäeleisyyden. Nämä aforistiset pohdiskelut ovat sellaisesta nauttiville oivallista pureskeltavaa, kuten vaikkapa tämä:
Ei valo eikä oksa,
vaan oksan läpi tuleva valo,
valon läpi tuleva oksa
Maistuu! ”Satumaiset vastaantulijat”-osion tekstit ovat sitten pidempiä, vaikka niissäkin on jotenkin aforistisen pohdiskeleva ote: ”kuin havahtuminen, ilman varmuutta, / oliko – juuri tuossa – kirkonkellojen ensimmäinen lyönti”. Näitä ajatuksia on vain kehitelty pidemmiksi keloiksi ja hyvä niin, sillä nämäkin runot ovat antoisia.
”Hidastuminen”-osion runot antavat viitteitä perinteisestä metriikasta ja rakenteista: ne kaikki koostuvat neljästä kolmen säkeen säkeistöstä. Näin selkeänä toistuva rakenne tuntuu tällaisen modernin ja kokeellisen runokokoelman kontekstissa hyvällä tapaa kummalliselta. Näiden runojen viipyilevä tunnelma on miellyttävää.
”Ng”-osiossa päästään sitten reippaasti kokeilevaan suuntaan. Tässä joukossa on esimerkiksi typografialla kikkailevaa kuvarunoutta, sanoilla leikittelyä (”tulet / ilmaannut / vesityt / maadut”), paperille painetun kirjan olemuksen hyödyntämistä (sanat ”kohta” ja ”vasta” saman lehden vastakkaisilla puolilla), Braillea, kuvia… Tämä osio on yksinkertaisesti silkkaa kultaa kokeilevasta runoudesta kiinnostuneille, täynnä ihmeellisiä langanpätkiä, joista lähteä nykimään.
Lopussa on vielä proosamainen osio ”tämä meitä ympäröivä sittenkin”, jossa on filosofisehkoa pohdiskelua. Ihan kelpo lopetus kokoelmalle tämä, hetki rauhoittua villimmän revittelyn jälkeen.
Mutta miksi jokin kypsyy jonkin toisen alkaessa hajota? Muuntelin kysymystä vuosien ajan kuin loitsua ikävaiheesta toiseen. Kun sitten palasin päiväkirjojen avulla nuoruuteeni, hämmennyin miten paljon asioita jää kesken, sopimuksia pitämättä, ihmisiä tapaamatta, ilman että elämän yleinen tuntu siitä juurikaan muuttui.
Kylläpä siis jäikin hyvä mieli tästä runokokoelmasta. Se johti myös lainaamaan kaikki loputkin Blombergin kokoelmat kirjastosta; onnekkaasti joku paikallinen oli niistä selvästi viimeksi nauttinut, kaikki kolme nimittäin löytyivät pienen lähikirjastomme hyllystä.
