Mai Thi Nguyen-kim: Kaikenlaista kemiaa : Kännykät, kahvi ja tunteet – kuinka kaiken voi selittää kemialla

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Mai Thi Nguyen-Kim on saksalainen kemisti, tutkija ja vloggaaja, jonka YouTube-kanava MaiLab on supersuosittu, ja jonka teos Kaikenlaista kemiaa nousi kustantamon sanojen mukaan ”Saksassa valtavaksi ilmiöksi ja sai tytöt kiinnostumaan kemiasta”. Kaikenlaista kemiaa ei olekaan suunnattu ihan kenelle hyvänsä, vaan nimenomaan niille ihmisille, jotka ajattelevat, että kemia on väistämättä tylsää tai liian vaikeaa. Mai Thi itse tiivistää kemian ilosanoman siihen huomioon, että kaikki maailmamme fysikaaliset ja biologiset ominaisuudet voidaan johtaa kemiallisista rakenteista. Todellakin, kaikki on kemiaa! Ja vielä hienompaa on, että tieteen avulla voimme valmistaa molekyylejä ja materiaaleja, joiden ominaisuudet ovat juuri sellaisia kuin haluamme. Mikäpäs siinä, kyllä myyntipuhe minuun ainakin tehoaa, sillä en muista kouluaikaisista kemiantunneista oikeastaan yhtään mitään.

Kirjan runkona toimii Mai Thin tavallinen arkipäivä. Aamukahvin kylmeneminen on oiva aasinsilta termodynamiikan ensimmäiseen ja toiseen pääsääntöön ja hammastahnan fluorideista päästään näppärästi käsittelemään atomin kemiallista luonnetta. En henkilökohtaisesti yleensä innostu tällaisista todella arkisista esimerkeistä, mutta tässä tapauksessa kerronta toimii hyvin ja kyllä hieman isompiakin kuvioita päästään onneksi vilkaisemaan. Esimerkiksi kemiallisia sidoksia käsittelevässä luvussa pääsin vihdoin jyvälle siitä, miksi on erittäin todennäköistä, että kaikki elämä, mitä universumista löytyy on nimenomaan hiilipohjaista.

Mai Thi ei puhu pelkästään kemiasta vaan myös tieteen luonteesta yleensä; millä tavalla tieteellisiä kokeita toteutetaan ja miten vertaisarviointi toimii. Erityisesti arvostin sitä, että kirjassa käsitellään nykyään niin yleistä vastakkainasettelua ”luonnollisen” ja ”keinotekoisen” välillä. Mai Thi tietää kertoa, että luonnonmolekyylien ja laboratoriossa valmistettujen molekyylien välillä ei kuitenkaan ole lainkaan eroja niin kauan kuin molempien kemiallinen rakenne on sama. Ihmisillä on varsin paljon väärinkäsityksiä varsinkin mitä tulee synteettisiin ja luonnollisiin aromi- ja makuaineisiin, ja markkinamiesten on helppo hyödyntää tätä tietämättömyyttä mielikuvamarkkinoinnilla, jossa vedotaan milloin minkäkin tuotteen ”luonnollisuuteen”.

Kaikenlaista kemiaa tekee sen, minkä lupaa. Se onnistuu esittämään asiansa selkeästi ja kiinnostavasti ja kirja kattaa hyvin ne kemian alueet, joiden sanoisin kuuluvan ihan yleissivistykseen. Ennen kaikkiea kirja vakuutti minut siitä, että kemia todellakin kärsii aivan suotta tylsästä maineesta, harmi että kouluopetus ei ainakaan omalla kohdalla ollut aikoinaan tällä tasolla. Siispä jos kemian kohdalta löytyy tietämyksestä aukko, tämä kirja on oikein oivallinen tapa paikata asia, suosittelen!

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...