Kirja on kaksikerroksinen teos, toisaalla kulkee Tuula Lindin oma tarina evakkomustalaisten leiristä 50-luvulla lastenkotiin ja paljon myöhemmin kouluavustajaksi. Kaikki tämä monien ikävienkin vaiheiden ja tapahtumien, kokemusten, erehdysten ja vahvan tahdon sekä elämänhalun kautta. Toisena juonteena on Suomen 50-luvun virallinen kanta niinsanottuun romaniongelmaan.
Tuula Lind itse ei halunnut elää perinteistä romaninaisen elämää ja kantaa hametta. Hän teki toisen valinnan ja on nyt tyytyväinen saavutuksiinsa. Hänen tiensä kulki lastenkodin ja nuorisokodin kautta jopa vankilaan. Myöhemmin tasaannuttuaan hän kouluttautui ja toimii nykyisin kouluavustajana eikä käytä perinnevaatetusta.
Toisaalta kirjassa kerrotaan valtion virallisesta kannasta romaneihin, jopa selkeitä keskitysleirityyppisiä ratkaisuja ehdotettiin vakavasti. Samoin romanien integrointia siten, että kaikki lapset vietäisiin suoraan vain romaneille tarkoitettuin lastenkoteihin. Paljon muutakin omituista, vihamielistä, epäselvää ja rahanahnetta politiikkaa on tehty hyvän varjolla tässäkin asiassa. Kannattaa lukea muun muassa eri järjestöjen rahastusmentaliteetista sekä kuntien harjoittamasta syrjimisestä. Kyllä — ja dokumenttien mukaan tämä on totta.
Riikka Tanner on tehnyt paljon työtä selvittäessään arkistoja ja penkoessaan virallisten tahojen kirjeitä ja muistioita esille. Tuula Lind puolestaan kertoo vahvasti eläytyen ja vapautuneesti omasta lapsuudestaan, suvustaan ja elämästään. Suosittelen, kirja on ensimmäisiä, joissa kaaleiden elämää on dokumentoitu sekä suoraan itse kaalen kertomana että arkistojen perusteella.