Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Sumerilaisten merkitystä maailmanhistoriassa on vaikea yliarvioida. Akkadilaiset, assyrialaiset ja babylonialaiset omaksuivat sumerilaisen sivistyksen ja välittivät sitä eteenpäin vuosisadasta toiseen. Silloinkin, kun sumerin kieli puhuttuna kielenä kuoli, sitä opeteltiin ja käytettiin uskonnon ja tieteen kielenä, ikään kuin muinaisen Mesopotamian latinana, aina ajanlaskumme alkuun asti.
”Jo muinaiset sumerilaiset” oli yksi aivan eläkkeen kynneksellä olleen lukion historian opettajani lentävistä lauseista, jolle naureskelimme viiden- kuudentoista vanhoina, kun odotimme kiinnostavamman ja tärkeämmältä tuntuvan historian alkua. Opettajani taisi kuitenkin olla aikaansa edellä, jos minun on uskominen Emil Antonin kirjaa Kahden virran maa, joka keskittyy kahden virran (Tigris ja Euphrates) alueella eläneisiin kulttuureihiin ja niiden merkitykseen sivilisaation ja kristinuskon kehitykselle.
Antonin teos vertaa Vanhan ja Uuden testamentin osia nykyiseen ymmärrykseen alueen historiasta, joka on syntynyt arkeologisten kaivausten ja niistä tehtyjen löytöjen ja niiden tulkinnan avulla. Vanhat kristilliset tekstit saavat rinnalleen modernin kootun näkemyksen siitä, millaisia tärkeitä historiallisia tapahtumia tänä monen vuosituhannen mittaisella ajanjaksolla kohdattiin ja millaisia seurauksia näillä tapahtumilla todellisuudessa oli. Anton myös monesti osoittaa, että raamatulliset tekstit kertovat todellisista tapahtumista ja henkilöistä, mutta teksti on yksinkertaistavaa ja epätarkkaa historiallisesti; todennäköisesti pääasiassa siksi, että kirjoitukset koottiin vuosisatoja tapahtumien jälkeen.
Kahden virran maata lukiessa en myöskään voinut olla miettimättä sitä, kuinka niin monenlaisia aiheita ihmiset ovat käsitelleen vuosituhansien ajan, kuinka yksittäisen ihmisen, vaikka hän aikalaisille olisi merkittäväkin, tekemiset näyttäytyvät vähäpätöisinä koko sivilisaation historiassa ja kuinka ne kirjaimellisesti hautautuvat tulevien sukupolvien alle ajan saatossa. Professori Jaakko Hämeen-Anttila mainostaa kirjan takakannessa teosta uudeksi ja tavanomaisesta poikkeavaksi näkökulmaksi Mesopotamian ja Irakin historiaan ja minun täytyy yhtyä tähän näkemykseen sekä lisätä, että tämä kirja tempaa huonomminkin alueen ja ajanjakson historiaa tuntevan lukijan mukaansa.