Judith Schalanskylta julkaistiin muutama vuosi sitten Kaukaisten saarten atlas, tavattoman kaunis kirja, joka esitteli kaukaisia saaria kauniisti, mutta vähän yhdentekevästi. Kirja oli esineenä parempi kuin kirjana. Nyt Schalanskyn uusin suomennos Kadotettujen katalogi tarjoaa kirjan, joka on edelleen esineenä viehättävä, mutta pienimuotoisemmin, ja tarjoaa selvästi enemmän kirjallisuutta. Suomennos on Suvi Vallin käsialaa ja taitavasti tehty.
Kuoleman kesuura on perinnön ja muistin lähtökohta, ja valitusvirret kaikkien kulttuurien alkulähde; pyrimme täyttämään ammottavan tyhjiön ja yhtäkkisen hiljaisuuden lauluilla, rukouksilla ja tarinoilla, joissa edesmennyt herää jälleen henkiin.
Esipuhe on erinomainen. Se käsittelee kuolemaa, katoamista, unohtamista ja muistamista. “Lopulta kaikki, mitä on olemassa, on yksinkertaisesti sitä mikä on jäänyt jäljelle.” Kaiken unohtaminen on kauhistuttavaa, mutta vielä hirveämpää on, ettei unohda mitään, kirjoittaa Schalansky, sillä “tieto syntyy vasta unohtamalla”. Jos muistiin tallentuu kaikki, tuloksena on sekava kelvottoman tiedon kokoelma.
Schalansky on poiminut esseidensä aiheiksi erilaisia kadonneita asioita: Tuanakin atollin, kaspiantiikerin, Sapfon rakkauslaulut, Greifswaldin sataman, Tasavallan palatsin Berliinissä ja niin edelleen. Jokainen teksti alkaa mustalla sivulla, joka onkin itse asiassa lähes kokomusta – mutta ei aivan – kuva esseen aiheesta. Tekstit vaihtelevat: osa on hyvinkin tietokirjallisia esseitä, osa taas fiktiivisempiä kertomuksia aiheen tiimoilta.
Oivallisen esipuheen jälkeen Schalanskyn kirjoitusten taso heittelee. Pidin tietokirjallisista esseistä keskimäärin enemmän kuin kaunokirjallisista, mutta eivät nekään ihan kaikki osu maaliinsa tenhoavalla tavalla. Parhaimmillaan kirja on kyllä erinomainen, esimerkiksi Sapfon rakkauslauluista Schalansky kirjoittaa todella hyvin. Kokonaisuutena Kadotettujen katalogi on joka tapauksessa lukemisen arvoinen, joistain vähän tylsistä teksteistä huolimatta. Esineenä tämäkin kirja on kaunis.