Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kadotettu sukupolvi tuli tunnetuksi ryhmänä yhdysvaltalaisia kirjailijoita, jotka nousivat maineeseen 1920-luvun Pariisissa. Ryhmän tunnetuimpia edustajia olivat Ernest Hemingway ja F. Scott Fitzgerald. Paljoa tätä enempää en sitten tästä maineikkaasta kirjallisesta ryhmästä tiennytkään. Eipä huolta sillä Ville-Juhani Sutisen uutuusteos lähtee perkaamaan ryhmän historiaa; miten liike syntyi ja kukoisti ja miksi sen jälkimaineesta tuli niinkin legendaarinen.
Ennen ensimmäistä maailmansotaa ja vielä sen aikanakin oli kirjallisia koulukuntia, joilla oli julkilausuttuja tavoitteita ja esteettisiä päämääriä, joita ryhmän jäsenet pyrkivät noudattamaan. Kadotettu sukupolvi ei tähän joukkoon enää kuulunut, ajan henki oli muuttunut ja uusi taide oli liian heterogeenistä sopiakseen mihinkään siistiin lokerikkoon. Kadotettua sukupolvea ei yhdistänyt niinkään tyylillinen säännöstö tai kirjalliset genret, vaan ajan henki; kapina vanhoja arvoja vastaan.
Kadotettu sukupolvi oli korostuneesti sotien välisten kauden tuote. Vanha maailma oli murskana ja uusi sukupolvi harhaili vanhan maailman raunioilla etsimässä jotain uutta, juhlimassa ja juopumassa elämäntunteesta ja pelkäämässä, että se kaikki voisi loppua vääjäämättömästi yhtenä päivänä, niin kuin sitten kävikin.
Kirjaa lukijessa tulee väistämättä mieleen vanha totuus, että pyrkiessään yksilöitymään ja erottautumaan vanhasta nuoriso tulee entistä enemmän toistensa kaltaiseksi. Menetetyn sukupolven ilakointia leimaa nimittäin tietynlainen pakonomaisuus, itseään toteuttava boheemiuden ihanne, jota tuli noudattaa mikäli halusi tulla noteeratuksi. Sutinen kirjoittaa, että aikakauden romaaneissa tuli olla kolme elementtiä: Pariisi, viini ja boheemielämä. Jos näitä ei ollut, kirjaa ei pidetty onnistuneena sukupolven kuvauksena. Ei tule yllätyksenä, että liikkeen elämän keskipisteitä olivatkin salongit, kapakat ja kirjakaupat.
Kirjallisen liikkeen synty ylipäätään ei ollut mikään sattuma, Pariisiin lähdettiin aivan tietoisesti tavoittelemaan sitä kuuluisaa taiteilijaelämää, joka johti siihen että toisinaan taiteilijuus oli tärkeämpää kuin itse taide. Liikettä vesitti ennen pitkää Yhdysvalloista valuvat turistivirrat joiden mukana tuli ties minkälaista elämäntapataiteilijaa kokemaan ajan henkeä, eli kuten nykyään sanottaisiin, bilettämään.
Itse Kadotetun sukupolven lisäksi Sutinen käsittelee myös muita sotien välisen ajan kirjallisia liikehdintöjä Lontoossa ja New Yorkissa ja niiden yhteyksiä Pariisin Kadotettuun sukupolveen, olihan kapina vanhoja arvoja kohtaan rajat ylittävä moderni ilmiö. Myös kadotetun sukupolven esikuvat saavat näkyvän sijan kirjasta, heistä tunnetuimmpina muiden muassa James Joyce, Ezra Pound ja tietysti Gertrude Stein, jonka keksintöä koko Kadotettu sukupolvi oikeastaan oli, nimeä myöten.
Kadotettu sukupolvi on sujuvasti kirjoitettu tietokirja, josta voi hyvinkin nauttia vaikka aikakauden kirjallisuus itsessään ei niin kiinnostaisikaan. Kirjan teema – sukupolvikokemus vai pitäisikö sanoa sukupolvikapina – toistuu tietysti historiassa kerta toisensa jälkeen ja jokainen sukupolvi pitänee itseään ja kokemuksiaan uniikkina. Oliko kadotetun sukupolven kokemusmaailma oikeasti erityislaatuinen jää lukijan päätettäväksi.