Elina Valkealahti: Kadotettu maisema

Kadotettu maisema

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tämä kirja oli ensin mielestäni lähinnä aikuisten satua, kunnes eläinten vuoropuhelu alkoi vaikuttaa omiinkin ajatuksiini.

Afrikassa varttuu Kirahvi, joka vain kasvaa kasvamistaan. Se kasvaa korkeammaksi kuin suurimmat puut. Se on aina halunnut nähdä kauas ja niin nyt käykin. Sen hintana on yksinäisyys, joka eristää Kirahvin kaikista muista. Yhtenä päivänä paikalle lentää Lintu. Lintu, joka tapaa rakentaa pesän ja jatkaa jälleen matkaansa. Tällä kertaa Lintu jää hetkeksi Kirahvin ystäväksi keskustelemaan – eikä mikään ole enää kuin ennen. Lintu jatkaa matkaansa sateiden jälkeen ja Kirahvinkin on lähdettävä kulkemaan…

Kirjassa esiintyy myös muita eläimiä, mutta välttyäkseni juonipaljastuksilta, en kerro tässä enempää. Tarina kertoo yksinäisyydestä ja ystävyydestä. Itsensä löytämisestä, kaipuusta, elämän tarkoituksesta, joka on ehkä pakko rakentaa itselleen joka päivä uudelleen löytääkseen jälleen itsensä tai tiensä. Minne? Sitä onkin syytä pohtia.

Kadotettua maisemaa voisi pitää aikuisten satuna ja fantasiana, jossa eläimet puhuvat ihmisten kieltä ja käyttäytyvät hauskasti ja söpösti omalla tavallaan. Mitä pidemmälle kirjaa lukee, sitä koskettavammaksi tarina käy ja se käy todellakin lukijaan. Lukijaan itseensä, omiin mietteisiin ja ajatuksiin elämästä, toisista ihmisistä, oman elämän tarkoituksesta… monesta asiasta, joita jokainen mietiskelee yksin yleensä omassa rauhassaan. Kirja ei jätä rauhaan – se oikeastaan pakottaa miettimään myös omaa käyttäytymistään eri tilanteissa, henkisiä resurssejaan ja kapasiteettiaan, voimiaan selvitä elämästä juuri sellaisena kuin on!

Kirja on selkeää, kaunista tekstiä. Helppolukuista, mutta ei välttämättä helppoa lukea. Kieli on mietittyä ja valmista. Itseäni hiukan ehkä häiritsee tämä faabelinomaisuus, mutta toisaalta se toimii tässä yllättävän hyvin. Eikä tätä välttämättä tarvitse lukea etsien sivumerkityksiä, jos ei oma ego tai ajatukset sitä kestä. Tämän voi lukea myös aikuisten satuna ja vähän varttuneemmille lapsillekin iltalukemisena. Sen ikäisille lapsille, jotka ymmärtävät käsitteellistä ajattelua eivätkä ehkä tartu pieniin asioihin. Erittäin hieno esikoisteos, jonka soisi monen lukevan. Tästä saa paljon irti, mikäli vain haluaa. Halu on vain itsestä kiinni! Suosittelen kaikille psykologiasta, ihmismielestä, eläintarinoista sekä oman elämän mielekkyydestä kiinnostuneille.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...