Tarinat hylätyistä tai puretuista rakennuksista ovat henkilökohtainen heikkouteni. Rakennusten asukkaiden historia ja kokonaisen kaupunkimiljöön muuttuminen ajan myötä saa jollain tavalla historian konkretisoitumaan hyvin käsinkosketeltavalle tasolle.
Pienenä yllätyksenä tuli se, että Jyväskylä erityisesti on oivallinen kohde tarinoille puretuista taloista, sillä – kuten opin – varsinkin kaupungin puutaloarkkitehtuuri on aikoinaan ollut varsin komeaa. Monet kirjassa nähdyistä taloista on purettu jossain välissä 1960-lukua, komea funkkis puukerrostalo tosin onnistui selviämään jopa vuoteen 2016 asti. Omanlaisensa ”selviytyjä” on myös vuonna 1987 purettu puhelinpalatsi, jonka tilalle suunniteltuun uudisrakennukseen rakennettiin sama julkisivu kuin vanhassa puhelinpalatsissa.
Kaikkiaan kirjassa on 26 purettua kohdetta sisältäen yksityiskoteja, tehtaita, kouluja, kesäravintolan, Gummerruksen vanhan painon ja monia muita. Omalla tavallaan persoonallisia rakennuksia kaikki.
Kaikista kohteista on runsaasti hyvälaatuisia kuvia sekä ulko- että sisäpuolelta. Kuvat ovat kirjassa myös sen kokoisena, että yksityiskohdat pystyy hahmottamaan selkeästi. Hienoa kyllä, kirjassa ei ole unohdettu myöskään taloissa asuneita tai työskennelleitä ihmisiä. Vanhan maailman elämänmeno ja persoonat tulevat hyvin esiin, sekä kuvissa että kertomuksissa.
Mitä pidemmälle kirjaa luin sitä enemmän siihen ihastuin. Kadonnutta kaupunkia etsimässä on kerta kaikkiaan nappivalinta sellaisellekin ihmiselle, jolla ei ole Jyväskylään mitään kotiseuturakkautta ja se on ehkä suurin kehu, mitä tällaiselle kirjalle voi antaa.
Erittäin tyylikkäästi taitettu kirja on muutenkin miellyttävä lukea. Jussi Jäppinen on tehnyt kolmen ihmisen työn kerätessään sekä aineiston, kirjoittaessaan kirjan ja vieläpä taittaessaan sen. Vaikuttavaa lopputulosta on pakko arvostaa ja omissa kirjoissani tämä on varmasti paras kirja puretuista rakennuksista, mitä olen lukenut. Vahva suositus aiheen ystäville!