Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Olen nyt saanut urakoitua Proust-maratonista vajaan kolmanneksen, kun kolmas osa on luettu. Enkä sano, että kahlattu läpi, sillä Proustin omintakeinen tyyli, terävä ajankuvaus ja nuoren Marcelin henkilöön tutustuminen alkavat kuljettaa minua yhä helpommin eteenpäin. Edellinen osa kertoi pääasiassa Charles Swannin rakkaudesta Odetteen, kauniiseen kurtisaaniin, josta oli tuleva hänen vaimonsa, ja tuon rakkauden pikkutarkka kuvaus alkoi suoraan sanottuna puuduttaa, kun en ole koskaan ollut rakkaus- ja romantiikkaosastojen ylin ystävä. Rakkaudesta puhutaan kyllä paljon tässä kolmannessakin osassa, mutta jotenkin eri tavalla. Nyt kertomus imee mukaansa, ja Proustin tyyli ja näkemykset vievät sen verran helpommin eteenpäin, ettei aina muista edes Proustia lukevansakaan…
Kolmannessa osassa sarjan kertoja Marcel on nuori mies, joka on osoittanut selvää kirjallista lahjakkuutta, jonka hänen perheensäkin on huomannut; niinpä hänen ei enää tarvitsekaan tähdätä hänelle aikaisemmin suunnitellulle diplomaatinuralle. Minulle jäi hieman hämäräksi, mitä Marcel nyt sitten oikeastaan tekikään, mutta ei se ole tässä kirjassa keskeistä, kuten sen pääjuonteet: Marcelin ihastus/rakkaus Swannien tyttäreen Gilberteen ja tämän tunteen elinkaari, Odette-rouvan syvä vaikutus häneen sekä vähittäinen astuminen sisään Pariisin suihkuseurapiirien maailmaan ja tutustuminen ihailtuun kirjailija Bergotteen. Eikähän Marcel olisi niin kovin rasittavia töitä voinutkaan tehdä, sillä kerta toisensa jälkeen hänen vanhempansa ja isoäitinsä muistuttavat, miten hauras tämä nuorukainen onkaan ja miten helposti hänen sielullinen ja ruumiillinen terveytensä voisivat järkkyä; vaikkapa teatterissa käynnin kaltainen rasitus saattaisi olla liikaa hänelle.
Siinäpä kirjan ulkoiset tapahtumat sitten itse asiassa olivatkin. Mutta se, mikä juonen koukeroissa tingitään, voitetaan tunnelmien, muistojen, havaintojen ja ajatusten tarkassa kuvauksessa. Erityisesti minua viehätti se illuusioton tapa, jolla Proust kuvaa hienoston seurapiirielämää. Nuori Marcel toisaalta halajaa kovasti päästä sisälle piireihin, mutta aika pian hän myös oppii havaitsemaan paremman väen seuraelämän pinnallisuuden ja kaksinaamaisuuden.
Kirja sijoittunee ajallisesti jonnekin 1800-luvun loppupuolelle, jolloin sääty-yhteiskunta todellakin eli ja voi hyvin. Aatelisia ja kuninkaallisia ihailtiin yli kaiken, kun taas hierarkian alapäähän sijoittui lukuisa joukko porvareita ja palkollisia. Mustaihoisia pidettiin outoina luonnonoikkuina, joista käytettiin ajan tavan mukaan huolettomasti nyt niin paheksuttua n-sanaa. Erityisen inhon kohteena olivat tietenkin juutalaiset, joista kirjailija ei juurikaan tunnu pitävän, vaikka lukemani mukaan Proustin oma äiti oli juutalainen. Mutta eivätpä naiset muutenkaan suuressa arvossa ole tässä maailmassa: kliseisesti voisi todeta, että heille on varattu lähinnä äidin ja huoran roolit. Kyllähän Marcel periaatteessa ihailee naiskauneutta kovastikin, mutta kaikki täyspäinen filosofinen ajatustenvaihto käydään miesten kesken. Mutta tällainen oli tietenkin ajan tapa ja käytäntö.
Jään odottamaan seuraavaa osaa – toisaalta saadakseni tietää, miten Marcelin elämä kehittyy, miten hän itse kehittyy, mutta toisaalta päästäkseni sisään Proustin värikkääseen, tuntoja ja tunteita uhkuvaan maailmaan.
