Mikko Porvalin Kadonneen kaupungin varjo päättää Karelia Noir -trilogian, joka kertoo viipurilaisen etsiväkaksikko Jussi Kähösen ja Salomon Eckertin seikkailuista 1920-luvulta alkaen. Kolmas osa sijoittuu jatkosodan aikoihin ja vaaran vuosiin sodan jälkeen.
Luonteeltaan Kadonneen kaupungin varjo muistuttaa enemmän sarjan aloitusosaa Sinisen kuoleman kuva. Se ei ole yhtenäinen dekkarijuttu, vaan yhdistelmä dekkaria ja poliisihistoriikkia. Kirjan aloittaa tapaus, jossa Kähönen ja Eckert tutkivat vuonna 1940 rajan yli kadonnutta miestä, joka ei olisi saanut joutua Neuvostoliiton käsiin.
Sitten päädytäänkin kuvaamaan siltojen miinoitusta, Viipurin radiomiinoja, desanttien ja metsäkaartilaisten jahtaamista, siinä yhteydessä tapahtuneita poliisien surmia, Valpon muuttumista punaiseksi ja niin edelleen – kunnes lopussa päästään sitomaan koko kirjan aikana tapahtuneita asioita yhteen koherentimmaksi kokonaisuudeksi.
Sarjan muiden kirjojen tapaan taustalta paistaa pyrkimys kirjoittaa kunnianosoitus Viipurille ja karjalalaisille, tehdä tarkkaa työtä historian kanssa ja valistaa lukijoita suomalaisen poliisityön historiallisista vaiheista. Näissä tavoitteissaan Porvali onnistuu hienosti. Vetävin dekkari näistä aineksista syntyy sarjan kakkososassa Veri ei vaikene.