Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Afganistanista saa yleensä lukea vain vakavia kirjoja ja ikäviä uutisia. Tämä kirja on paikoin hulvattoman hauska. Se ei muuta tositapahtumia, mutta kirjoittaja on ilmeisen repäisevä tyyppi. Niin täytyy olla, kun amerikkalainen nainen, kampaaja (ja vanginvartija!) hylkää hulttiomiehensä, jättää kaksi poikaansa mummolaan ja lähtee syyskuun 11. päivän jälkeen muslimimaahan humanitaariseen työhön – perustamaan kauneuskoulun. Eikä siinä kaikki. Hän päätyy järjestettyyn avioliittoon afgaanin kanssa… jolla osoittautuu olevan Saudi-Arabiassa jo yksi vaimo ja seitsemän lasta.
Debbien kehitysprojekti ei ole blondivitsi vaan tositarina, joka mainitaan muuallakin kuin hänen omassa kirjassaan. Kauneuskoululle oli oiva tilaus. Kulttuurisesti ennestäänkin miesten alistamat naiset oli piiskattu ankaraan talibanikuriin, josta he vasta alkoivat vapautua. Kabulissakin käytettiin vielä yleisesti burqaa. Kampaamot oli lopetettu ja hajotettu talibanien ajalla. Kauneusala olisi varma leipäpuu ja oman rahan tuoman itsenäisyyden lähde monelle yritteliäälle afgaaninaiselle. Mutta Debbiekään ei ehkä etukäteen tajunnut, miten valtavan tärkeää myös naisten keskinäinen tuki ja vapaammat tuulet ovat hänen oppilailleen.
Kirja on varsin ajantasainen, se ilmestyi viime vuonna ja on näin nopsasti suomennettu. Maan yhteiskunnalliset ongelmat, eri kansanosien ikivanhat konfliktit ja vuosikymmenien sotimisen painolasti esittäytyvät siinä kaunistelemattomina. Eikä lähitulevaisuus lupaa paljon parempaa. Lopussa Debbie jääkin miettimään, oliko mistään mitään hyötyä. Minulle jäi toiveikas olo, ettei Debbie turhaan herännyt joka aamu ensin mullan rukouskutsuun ja sitten kukontolvanan kiekaisuun – kauneusopettajan työ Kabulissa ei mennyt hukkaan.