Kaamos on taitava esikoisteos ja samalla uuden dekkarisarjan avaus; sen päähenkilö on Lapista, tarkemmin sanottuna Inarista, lähtöisin oleva helsinkiläistynyt rikostutkija Mikkal Moilanen. Mikkalin ryhmän tutkittavaksi tulee nuoren naisen murha; koiranulkoiluttaja, kukapa muukaan, on löytänyt metsästä Anna Koskelaisen viillellyn ja pahoinpidellyn ruumiin. Poliisien tutkimustyö tuottaa melko pian tulosta, ja veritekoon löydetään peräti kaksi mahdollista tekijää: Annan entinen miesystävä, turkkilaissyntyinen Atlan, sekä kaikkia vihaava uusnatsi Riku.
Miehet pidätetään ja heidän kuulusteluissaan ja todistajien puhutuksessa selviää kyllä kaikenlaisia yllättäviä asioita, mutta kumpikin epäillyistä vakuuttaa syyttömyyttään Annan murhaan. Jokin vain ei täsmää. Ja sitten tutkijaryhmän jäsenet saavat huomata, että heitä aletaan uhata. Voisiko syyllinen olla siis joku muu kuin nämä kaksi todennäköistä tekijää?
Rikostutkinnan rinnalla kirjassa kulkee Mikkalin lapsuuden aikataso. Lukija saa pian arvata, että hänelle on tapahtunut jotain hyvin traumaattista, ja jokin yhä valvottaa aikuista Mikkalia. Hän käy terapiassakin etsien syytä unettomuuteensa ja ahdistuksiinsa.
Ei ollenkaan hassumpi esikoisdekkari tämä Kaamos. Henkilöhahmot ja juonenkuljetus olivat mielenkiintoisia, ja vaikka murhaaja olikin arvattavissa melko pian, oli hänen motiivinsa kuvattu hyvin. Ehkäpä Mikkalin persoonasta ja hänen ongelmistaan olisi voinut saada vieläkin enemmän irti, mutta koska kyseessä on mitä ilmeisimmin uuden sarjan avaus, niin jotainhan sitä voi jättää tuleviinkin osiin, vallankin kun hänen lapsuudentraumansa saadaan selvitettyä melko perusteellisesti.
Joitain ihan pieniä yksityiskohtia kirjan tapahtumissa jäin ihmettelemään: kuka esimerkiksi nykyään nuolaisee tarrapostimerkkiä, niin että siitä saataisiin ainesta DNA-tutkimuksiin? Mutta turha nillitys sikseen, Kaamos oli tutustumisen arvoinen kirja, ja jään mielenkiinnolla odottamaan sille jatko-osia.