Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Neljääkymmentä ikävuottaan lähestyessään Tarja Virolainen alkoi treenata ensimmäistä maratoniaan varten. Kävi niin kuin monelle muullekin on käynyt: juoksuharrastus vei naisen. Kohta Virolaisen päivät alkoivat täyttyä juoksukoulusta, lenkeistä, seuraavien maratonreissujen suunnittelusta, ja kaikkiaan muutenkin ajatukset pyörivät pääasiallisesti juoksun ympärillä. Kuinka saada lisää kestävyyttä, kuinka suhtautua vammoihin ja sairastumisiin, miten elämäntavat vähitellen muuttuvat juoksulle suosiollisemmiksi. Juhliminen ja valvominen jäävät. Vanhat merkitykselliset asiat muuttuvat vähemmän merkittäviksi, kun liikuntaharrastus valtaa tilaa.
Juoksijan sielu on kirja Tarja Virolaisen kasvusta ja kehityksestä juoksijana. Virolainen huomaa pian, kun treenaus muuttuu vakavammaksi, tavoitteellisemmaksi, että elämäntapamuutos ei olekaan avain onneen. Treeni ei enää tuokaan hyvää oloa, ja Virolainen itse hakee kaikesta koko ajan parantamisen varaa. Juokseminen, maratonilla maaliin pääseminen ei enää riitä tavoitteeksi. Kun tulostason paranemisessa tulee seinä vastaan ja kun fysiikka alkaa muutenkin asettaa rajoituksia, joutuu Virolainen kovan paikan eteen. Liikunnan motivaatiota pitää etsiä kaukaa, Keniasta asti.
Tarja Virolaisen teksti on hyvin helppolukuista ja joutuisaa, mutta ei se kyllä kovin syvällistä analyysiäkään ole. Sielusta puhuminen tämän kirjan yhteydessä tuntuu yliampuvalta, sillä Juoksijan sielun sivuilla fyysisyys nousee henkisyyden edelle. Haruki Murakamin juoksuharrastustilitys Mistä puhun kun puhun juoksemisesta osuu maaliinsa paljon tarkemmin. Välillä Virolaisellakin pilkahtelee – meditoinnista, maratonmunkeista, kenialaisjuoksijoista ja ultrajuoksusta kertoessaan etenkin – pyrkimys isompaan tarinaan. Kenia-jakso on selvästi kirjan kiinnostavin osa. Tarja Virolainen jättää valitettavasti hieman rivien väliin vertailun rikkaan länsimaalaisen ja köyhän kenialaisen välillä. Eurooppalainen harrastaa juoksua, kenialaiselle se on lähes ainoa mahdollinen reitti köyhyydestä pois.
En siis kokonaan lämmennyt Juoksijan sielulle. Jokin Tarja Virolaisen asenteessa tökki alusta alkaen. Toisaalta itse olen harrastanut hieman tavoitteellisemmin juoksua vasta vähän aikaa, enkä maratonin lähtöviivalla ole vielä(kään) ollut. Ehkäpä Juoksijan sielu antoi kuitenkin ihan hyvän sysäyksen itselleni painua lenkille, joten ei sen lukeminen ihan hukkaankaan mennyt! Sopii kokeilla.
