Juniorin erikoinen elämä on erikoinen kirja. Juniorille puhuvat äänet jo ennen hänen syntymäänsä. Äänet kertovat hänelle kaikenlaista, muun muassa sen milloin maailmanloppu tulee ja tietenkin miten. Kun tietää lopun tulevan on vaikeaa suhtautua elämään, mutta silti ihmiset elävät ja erilaiset kohtalot kietoutuvat toisiinsa.
Äänien ansiosta tai siitä huolimatta Junior on yksi maailman älykkäimmistä ihmisistä. Voiko Junior pelastaa maailman vai onko parempi tehdä jotain muuta? Juniorin erikoisessa elämässä loikataan vuosia kerrallaan ja näin lähestytään hitaasti mutta varmasti kaiken loppua. Kirjan kysymys onkin: ”Onko millään mitä teen väliä?”
Juniorin erikoisessa elämässä parasta ovat henkilöt, jotka ovat sympaattisia ja heidän kohtalonsa raastavan koskettavia. Kirja menee jopa filosofisen puolelle, mutta on silti mukaansatempaavaa ja sujuvaa luettavaa. Kirjan kysymyksellä on hauska leikitellä. Kaikki kuolevat joka tapauksessa, mutta jos tarkan ajankohdan tietää, hankaloittaisiko se elämää? Eikö elämä ole joka tapauksessa mahdollisuuksien ja riskien ottamisen arvoinen? Tietenkin yhtenä vaihtoehtona on että äänet olisivat jumalan, mutta muuten ei mennä liiallisuuksiin uskonasioiden kanssa.
Juniorin erikoista elämää voi suositella kaikille; kirja on vähän jotain erikoista, mitä saattaa silloin tällöin kaivata.