Kirjan päähenkilö Richard Papen aloittaa opiskelun Hampdenin syrjäcollegessa Vermontissa. Onni potkii Richardia: hän pääsee mukaan pieneen muinaiskreikkaa opiskelevien sisäpiiriin. Ystävystyttyään viiden omalaatuisen opiskelijatoverinsa kanssa hän saa kuulla heidän oudoista puuhistaan ja veriteosta, johon he eräänä yönä syyllistyivät. Toinenkin on vaarassa tapahtua: yksi ystävyksistä uhkaa paljastaa muut. Sanomattakin lienee selvää, että Richard joutuu vedetyksi mukaan soppaan, joka huonoin metaforin ilmaistuna kiehuu yli.
Kirja kuvaa taitavasti paitsi surmatyön kaltaiseen äärimmäiseen ratkaisuun johtavia tapahtumia, myös teon jälkeistä aikaa. Syyllisyys, kiinnijäämisen pelko ja ryhmän sisäinen hajoaminen tuodaan uskottavalla ja kiinnostavalla tavalla esiin. Myös henkilöt ovat persoonallisia ja eläviä, joskin paikoin hieman alleviivatun erikoisia.
Takakannesta löytyy muuten hauska pieni yksityiskohta: John Grishamin hehkutus siitä, kuinka hän ei ole sitten Vuorovetten prinssin nauttinut mistään kirjasta näin paljon. Omalla kohdallani tuo aiheutti pientä epäröintiä, Grisham ja Vuorovetten prinssi kun eivät korviini valtavan laadukkaalta kirjallisuudelta kalskahda (väärässä voin tietysti olla, sen myönnän – kumpaankaan en ole tarkemmin tutustunut). Tästä tahattoman luotaantyöntävästä seikasta huolimatta Jumalat juhlivat öisin kannattaa ehdottomasti napata hyllystä mukaansa, se edustaa mukaansatempaavaa kerrontaa parhaimmillaan.