Philip K. Dick: Jumalan pojan paluu

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Herb Asher elää pienellä siirtokuntaplaneetalla, kaikessa rauhassa omassa kuvussaan, kuunnellen musiikkia ja välittämättä kenestäkään muusta. Vaan eihän se käy. Hän joutuu sekaantumaan naapurikuvun asukkaan elämään, sillä planeetan alkuasukkaiden jumala Jah haluaa palata Maahan ja tarvitsee siihen Herbin ja tämän naapurikuvussa asuvan Rybysin apua.

Rybys tulee raskaaksi, kohdussaan jumalan reinkarnaatio, ja Herb pääsee Joosefin osaan viemään uutta vaimoaan Maahan, jossa Belial hallitsee. Maassa odottavat katolis-islamilainen kirkko ja tieteellinen legaatti, kaksi maailmanvaltaa, joista kumpikaan ei katso uutta tulokasta suopeasti, Belialista nyt puhumattakaan.

Philip K. Dick sekoittaa hämmentävää teologiaa, kummallisia tulevaisuudenvisioita ja epävarmoja todellisuuden tasoja. Jumalan pojan paluuta pidetään Dickin myöhäistuotannon keskeisenä osana. Monitasoinen, mieltä askarruttava ja mielenkiintoinen se ainakin on.

Taustamusiikiksi sopii hissimusiikkiversio Viulunsoittajasta katolla, Mahlerin toinen sinfonia tai sitten John Dowlandin luuttuteoksia, joita Philip K. Dick taisi arvostaa.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...