Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Täydellinen näytelmä, Mahdoton elämä ja nyt tämä Jumalainen jälkinäytös. Elina Kilkun trilogia teatterin liepeiltä on päätöksissä. Ohjaaja, yksinhuoltaja Alina Varjosen tuskientaival saa kruununsa ja toteutuu se vanha totuus: Jokainen paikkansa löytää. Ja kaikki puutteet, so. sellaiset pikkuseikat kuin ’läheisyys, seksi, kosketus, arjen jakaminen ja työhyvinvointia ylläpitävät toimenpiteet’, edes osin paikkautuvat.
Taputuksia, aplodeja, please.
Jos ensimmäisen osan jälkeen olin innoissani, toisen osan jälkeen nirsohko – niin entäs nyt?
Siunaan. Jos siunailenkin. Kyllä kolmen kirjan matka on ollut antoisa: paikoin ah! niin epätodellista, mutta ah! niin alkukantaisen voimakasta.
”Mitä ohjaajan työ edes oli, näyttelijäthän siellä kaiken työn tekee, ehhehe.”
Ehhehe! Niinpä.
En voi olla ihailematta Alinan itseironiaa, joka suomalaiseksi sanaksi sanottuna sisältää verbin…(harmi: nyt kadotin sen, joka kuvaa miten nauraa itselleen, kun muuta ei voi) … No joka tapauksessa jo pelkkä kirjan kansikuva, Susanna Appel, väreineen ja kukkaloistoineen kuvatkoon sitä tilaa; koska kannen Alina-ihminen on selkä meihin päin, niin elämä on/voi olla päinvastoin kuin miltä näyttää.
Viihdyn Elina Kilkun ilmaisuissa, ironian ilojuhlissa: ”Alinan elämän suurimpia onnistumisia oli ollut päästä kustakin miehestä – ja äidistään – eroon.” taikka ”Jounin ja lasten suhde lämpeni siis tuskastuttavan hitaasti, mutta Alina oli toiveikas, että ennen kuin lapset olisivat täysi-ikäisiä, he olisivat olleet yötä isänsä luona.”
Kirjan pääasia on äidin ja tyttären täysin tulehtuneet tunteet, kauniisti sanottuna suhde säröilee. Näytelmän keinoin sitä korjataan, seksihurja äiti ja arkihuoli tytär nostetaan näyttämölle kaikkien siunailtaviksi, äitikin kun on taiteilija. Terapoidaan. Otetaan tragediapoliisi Aristoteleskin messiin: ”Vaikka mitä sekään mistään tietäisi. Antiikin Kreikka, muka sivistyksen kehto. Naiset eivät saaneet tehdä teatteria tai ajatella.”
Anagnorisis. Deus ex machina. Heureka! Totuus on valkeneva, Jumalan koneesta löydettävissä ratkaisu umpikujaan? Kyllä. Lopun käänne on satakahdeksankymmenasteinen.
Äidillä onkin alzheimer, selittäköön se kaiken suhdesotkun, ja lopun selittää äidin seurapiiriin kuuluva seniili alzheimer-rahapappa: papan rahoittamaan Hernesaaren teatteriin tarvitaan Alinan näköinen johtaja.
LOPPU.
Tämän jälkeen Alinan tuskin tarvitsee pihistellä, miettiä, mitä panee päälle – itsensä ja leivän.