Rosewater-säätiöllä on huikea miljoonaomaisuus, joka takaa johtajilleen loistavat korkotulot, vaikka nämä eivät tekisi mitään. On vain yksi ehto: säätiön puheenjohtaja ei saa olla diagnosoitu mielenvikaiseksi, ja tämä onkin hienoinen ongelma, sillä omaisuuden perineen Eliot Rosewaterin päässä taitaa viirata ja pahasti.
Eliot Rosewaterin hulluus ilmenee lähinnä korostuneena empatiakykynä. Hän on jättänyt loistoelämän taakseen ja asuu toimistohuoneessaan suvun varallisuuden kehdossa Rosewaterin pikkukaupungissa. Hän vastaanottaa hädänalaisia, antaa heille rahaa ja muuta mitä he tarvitsevat. Täysin pyyteettömästi ja itseään säästämättä. Hän antautuu kokonaan pikkukaupunkinsa palvelemiseen. Päästään vialla.
Jumala teitä siunatkoon, herra Rosewater eli Helmiä sioille (kuten Kurt Vonnegutille tyypillinen teoksen vaihtoehtoinen otsikko kuuluu) on jälleen yksi loistoesimerkki Vonnegutin mustan huumorin taidosta. Vinksahtaneesta alkuasetelmasta lähtee moneen suuntaan rönsyilevä yhteiskunnallinen satiiri, jonka kantaaottavuus on tänäkin päivänä yhä ajankohtainen. Mitä tekisimme, jos meillä olisi raha ja valta tehdä mitä haluamme? Miksi muiden auttaminen olisi väärin?
Tovi sitten aloittamani Vonnegut-uusintakierros paljasti jälleen vähän unohtumaan pääseen herkkupalan, johon palaaminen vuosien jälkeen tuntui raikkaalta ja tervetulleelta. Mukava oli myös tavata jälleen vanha tuttu B-luokan scifi-kirjailija Kilgore Trout, jonka romaaniaihioissa on taas muutamia ideoita, joita Vonnegut ei ilmeisesti saanut pidemmässä mitassa syystä tai toisesta toimimaan. Viimeistään nyt voin sanoa, että koko aikuisikäni kestänyt Vonnegut-faniuteni ei todellakaan ole laantumaan päin. Päin vastoin: kierros jatkuu! Todella vahva suositus paitsi tälle kirjalle, myös Vonnegutin kaikelle muulle tuotannolle.