En yleensä innostu jouluaiheisista kirjoista, mutta Julens monster olkoon säännön vahvistava poikkeus, sillä poikkeuksellisen kirjan aiheena ovat jouluun liittyvät synkät uskomukset, erityisesti erinäiset vihamieliset olennot, joiden ajateltiin vainoavan ihmisiä joulun aikaan. Nykyisen kaltaisen joulun juhlinta ei nimittäin ole hirvittävän vanhaa perua. Varsinkin ennen sähkövaloja joulun synkkä, valoton aika korostui, ja pimeys on kansanuskomuksissa helposti liitetty kaikennäköiseen ikävään ja yliluonnolliseen.
Ruotsissa joulu yhdistettiin aikanaan kuolemaan, ja aivan erityisesti jouluyö, sillä oli se aika vuodesta, jolloin edesmenneet sukulaiset tulivat tapaamaan omaisiaan. Kuolleille tuli siten valmistaa ruokaa ja jättää sängyt tyhjiksi, jotta kuollut tunsi varmasti olevansa tervetullut. Nämä kuolleiden vierailut olivat vielä hyväntahtoisia, mutta ikävämmin kävi, jos sattui hortoilemaan kirkkoon kesken kuolleiden aamupalveluksen. Silloin sai olla kieli keskellä suuta, jos meinasi moisesta tilanteesta kävellä elävänä ulos.
Myös Lucian päivä eli joulukuun kolmastoista päivä oli aikoinaan Ruotsissa vaarallinen päivä, sillä vanhan kalenterin mukaan se oli vuoden pimein päivä. Tuolloin naispuolinen demoni tai noita nimeltään Lussi oli liikkeellä, ja pelkästään hänen näkemisensä saattoi koitua katsojan, eritoten lapsen, kohtaloksi. Itävallassa ja Saksassa puolestaan tunnetaan hilpeä olento nimeltään verinen Lucia, joka tuli tupaan rettelöitsimään verisen maljan kanssa, mikäli hänelle ei osattu olla mieliksi.
Niin kuin odottaa saattaa, tottelemattomia lapsia on varoiteltu kaikennäkoisillä hirvittävyyksillä. Ranskalaiset tuntevat tarinan lastenmurhaajasta ja sittemmin joulupukin apurista Père Fouettardista, saksalaiset taas tuntevat ilkeän Hans Trappin, jonka tarina perustuu oikeaan ja niin ikään ikävältä kuulostavaan henkilöön nimeltä Hans von Trotha. Krampus puolestaan on tuttu hahmo monille keskieurooppalaisille kansoille ja hiljattain julkaistun elokuvan myötä myös monille suomalaisillekin.
Oma ”suosikkini” kirjassa esiintyvistä olennoista on ehkä islantilainen Joulukissa, joka suloisesta nimestä huolimatta muitta mutkitta söi lapset, jotka eivät olleet saaneet jouluksi lahjaksi uutta vaatekertaa. Karmea lopputulos selittyy sillä, että reippaat ja ahkerat lapset olivat työskennelleet niin kovasti, että saivat siitä palkaksi uuden vaatekerran. Surkeat ryysyt olivat siten todiste paitsi lapsen laiskuudesta niin myös kelvottomasta luonteesta ja Joulukissa korjasi siten mokomat laiskurit parempiin suihin.
Kirja huipentuu muutamaan Euroopan ulkopuolelta löytyvään taruolentoon, vaikka tarkalleen ottaen nämä eivät liity jouluun vaan uuteen vuoteen. Japanilainen demoni Namahage pelotteli niin ikään tottelemattomia ja ilkeitä lapsia. Kiinalainen merihiviö Nian puolestaan selittää, miksi Kiinassa uudenvuoden juhlintaan liittyy niin oleellisesti kovaääniset ilotulitteet ja punainen väri.
Julens Monster ei ole mikään paksu kirja, lapsille ja nuorille suunnattu opus on kevyttä luettavaa, mikä onkin hyvä, koska oma ruotsinkielen taitoni ei riitä ainakaan vielä mihinkään akateemiseen tietokirjallisuuteen. Jokainen luku alkaa tarinallisella osuudella ja luvun lopussa on faktalaatikko, jossa kerrotaan vielä uskomuksen taustoista ja mahdollisista alueellisista variaatioista. Vaikka kevyttä kirjallisuutta onkin, on kirja sisällöltään siinä mielessä ilahduttava, että ainakin itselleni suurin osa uskomuksista oli uutta tietoa. Visuaalisesti kirja on myös komeaa jälkeä, Peter Bergting on tunnettu sarjakuvataiteilija ja kuvittaja ja lopputulos on tässäkin tapauksessa juuri sopivan karmea.
Oikein viihdyttävää luettavaa joulunaikaan siis, suosittelen!