Ulla-Maija Paavilainen: Jukka Rintala : Elämänviiva

Jukka Rintalan tarina on suomalaisen muodin historiassa poikkeuksellinen. Varsinkin Haute couturen kärki on pienessä maassa väistämättä kovin kapea, mutta Rintala on onnistunut pysyttelemään muodin eturivissä jo 40 vuotta. Ulla-Maija Paavilaisen kirja onkin paitsi mielenkiintoinen katsaus Rintalan elämään, niin myös niihin valtaviin muutoksiin joita Suomen muotiteollisuus on käynyt läpi vuosikymmenien mittaan.

Nykyään Rintala tunnetaan iltapukujen suunnittelijana, mutta uransa alkuai­koina 1970- ja 1980-luvuilla hän oli tunnettu Friitala-Jukkana, tyylikkäiden nahka-asujen luojana. Tuolloin työ ei ollut samanlaista omien visioiden toteut­tamista kuin nykyään, vaan työssä toimittiin pitkälti työnantajan ehdoilla. Tie­tysti siihen oli silloin mahdollisuuskin, sillä aika oli aivan erilainen. Tuohon ai­kaan Suomessa oli viisi miljoonaa asukasta ja Ranskassa 50 miljoonaa, mutta tekstiili- ja vaatetusalan yrityksiä oli molemmissa maissa yhtä paljon, Paavilai­nen kirjoittaa. Osaajia ja yrittäjiä meillä siis riitti, mutta niinhän siinä sitten kävi, että lama lopulta hävitti Suomesta kokonaisia teollisuudenaloja, ja asiaa ei auttanut se, että moni yritys seisoi Neuvostoliiton myynnin varassa.

Rintalan tarinasta tekee poikkeuksellisen se, miten hän on kyennyt vaikeissa tilanteissa muuntautumaan, viemään itse asioita eteenpäin. Paitsi muotia, hän on luonut myös taidetta, koruja ja sisustusesineitä. Rintala ei totisesti ole mi­kään yhden vitsin mies. Muuntautumiskyky ei kuitenkaan ole tarkoittanut omien näkemysten uhraamista, vaikka aina Rintalan näkemykset eivät aivan valtavirtaa noudattaisikaan. Rintalan design on paljon velkaa perinteisille atel­jeeompelun perinteille: kaavoituksen, linjojen ja leikkausten pitää siis olla kun­nossa. Juhlapukeutuminen ja naisellinen eleganssi ovat edelleen Rintalan ta­varamerkkejä, vaikka suomalaisessa yhteiskunnassa on pitkään yleistynyt pikemminkin rento pukeutuminen, jossa ei paljoa murehdita mitä laitettaisiin illalla teatteriin päälle.

Onnistumisen taustalla on ainakin osittain Rintalan kyky brändätä itsensä; moni ihminen puhuu kirjassa siitä miten Rintala osaa herättää huomiota ole­muksellaan, minkä taidon hän osasi jo aikoinaan kouluaikoina. Paavilainen kirjoittaa miten todella hyvätkään designerit eivät saaneet 1950–80-luvuilla nimeään esille, sillä muotoilun katsottiin olevan eräänlaista kansanpalvelemis­ta, missä oli jopa noloa nostaa esiin ihminen esineen tai vaatteen takaa. Muo­tisuunnittelun saralla Rintala oli ensimmäinen, joka tietoisesti rikkoi tämän anonymiteetin. Suunnittelipa hän mitä tahansa, Rintalan käsiala on myös tun­nistettavaa, Paavilainen pohtii. Tämä henkilökohtainen ääni on kantanyt yli hankalien suhdanteiden.

Tai hetkinen, peruutetaas hieman. Kyllä kiitosta joutuu antaamaan hieman toisaallekin. Positiivista kyllä kirjassa tuodaan esille myös Rintalan pitkäaikai­sen elämänkumppanin (ja nykyisen puolison) Matti Vaskelaisen vaikutusta taustavoimana. Vaskelainen on täysverinen ammattilainen itsekin, visualistina hänellä on ollut paljon sanomista Rintalan näyttelyjen ja messujen esillepa­noon, minkä vuoksi on harmillista, että hänen panoksensa lopputulokseen on usein mediassa sivuutettu. Oliko kahden miestaiteilijan suhde ja elämän­kumppanuus niin raju pala medialle vielä 2000-luvulla, ettei siitä tohdittu kir­joittaa mitään, miettii kirjassa kampaaja Marco Limatius, joka on tehnyt pal­jon yhteistyötä Rintalan kanssa.

Näin muuten kirjassa käsitellään Rintalan yksityiselämää ja persoonaa yllättä­vän vähän. Rintala on tunnettu hyvin yksityisenä ja syrjäänvetäytyvänä ihmi­senä, jopa siinä määrin, että hänen poikansa Sakari kommentoi hauskasti ehkä oppivansa tuntemaan isänsä paremmin luettuaan hänen elämäkertansa. Noinkohan kuitenkaan. Läpi kirjan Rintalaa katsotaan lähinnä muiden ihmisten silmien kautta, ja useimmilla heistä on sanottavana Rintalasta aika samat asiat. Jopa Kirsti Paakkanen kommentoi miten ei oppinut tuntemaan Rinta­laa edes kolmenkymmenen vuoden ystävyyden jälkeen, ja sama kohtalo on oikeastaan kirjan lukijoilla Paavilaisen parhaista yrityksistä huolimatta.

Rintalaa on toki haastateltu kirjaa varten, mutta hänen henkilökohtainen äänensä jää silti yllättävän kaukaiseksi, joten mikään kohteeseensa porautuva elämäkerta ei ole kyseessä, vaan lopulta aika kevyt katsaus Rintalan kiinnos­tavaan uraan. Voisin kuvitella, että yksityisyyttään vaalivalle Rintalalle loppu­tulos on silti juuri sellainen kuin hän on halunnutkin ja onhan se vähän niinkin, että taiteilijan työt puhukoon puolestaan. Syvällistä elämäkertaa etsiville teos voi siten olla pettymys, mutta itselleni Rintalan uran yksityiskohtat olivat sen verran vieraita, että kyllä tässä paljon uutta tietoa ainakin itselleni tuli. Kevy­empää lukemista etsiville kirja oikein passeli valinta!