Kaunis, siro sidos. Käteen käypä. Pieni, siisti, rauhallinen. Vuoden paras kansi, Satu Kontisen suunnittelema ja kuvittama. Ai että!
Sitten sukellus Jousen tien sisälle, joka on samanmoinen, sitä brassi Paulo Coelhoa itseään, kymmenien kirjojen miestä. Coelhon tähtenä tuikkii tietenkin Alkemisti, jota on myyty 100 miljoonaa kappaletta yli 170 maassa. Elämisen taitoa myös Jousen tie täynnä.
Ollaan vuosisatojen takaisessa Japanissa. Nuori poika etsiytyy jousiampujamestari Tetsyuan seuraan näyttääkseen tälle syrjään vetäytyneelle puusepälle oman ylivertaisen taitonsa:
”En tullut tänne nöyryyttämään tai piinaamaan miestä, josta on tullut legenda. Haluaisin vain todistaa, että olen kaikkien harjoitteluun käyttämieni vuosien jälkeen onnistunut tavoittamaan täydellisyyden.”
Saahan sitä toki yrittää nuoruuden innolla. 40 metrin päässä roikkuva kirsikka lävistyy helposti. Entä kun kävellään repsottavalle huojuvalle köysisillalle: mestari ampuu nuolen persikkaan, poika ei saa osumaan edes koko persikkapuuhun.
”Sinä tiedät, miten ampua silloin, kun olosuhteet ovat suotuisat, mutta jos sinä olet vaarallisella alustalla, sinä et kykene osumaan.”
Tarvitaan mielen herruus – sielun rauha. Se pojalta vielä puuttuu ja sen mukana kaikki. Harjoittelemalla se on löydettävissä: – Jatka kulkemista jousen tiellä!
On uudelleen opettelun aika, alusta alkaen: Toisto. Harjoittelu. Vaiston valmius.
Symboliikkaa tietysti kaikki: mestari ohjaa oppipoikaa eli kirjailija lukijaansa. Ihmistiestä tässä on kyse. Elämänasenteesta ja hetken nöyrtymisestä täydellisyyden tavoittelussa. Oppipoika oppinee; vanhempi lukija tässä jotenkin vänkää vastaan, karttelee neuvonantajaa: ei se nyt aivan noin mene.
Hienovireinen kirja, aforistinen elämisen opas, jota Joana Liran vähin viivoin aikaansaama kuvitus upeasti täydentää.