Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Vuonna 1634 New York tunnetaan vielä nimellä New Amsterdam ja turkiskauppa on päivän sana. Tai olisi, mutta syystä tai toisesta kauppa on kuivunut käsiin ja yhä harvempi mohawk-intiaani vaivautuu Fort Orangen linnakkeelle hieromaan kauppoja. Olipa syynä Ranskan kilpailevat siirtokunnat tai jokin muu, asialle on syytä saada selvyys pian ja tähän hätään tulee Harmen Meyndertsz van den Bogaert. Hassusta nimestään huolimatta mikään fiktiivinen hahmo ei ole kyseessä, vaan aikalainen, joka teki uhkarohkean matkan sisämaahan intiaanimaille ja kirjoitti matkastaan päiväkirjan.
Journey into Mohawk Country on tästä päiväkirjasta sovitettu sarjakuva ja ainakin esipuheen mukaan alkuperäistä tekstiä ei ole muokattu tai lyhennetty sarjakuvaa varten mitenkään, vaan tarina on juuri niin, kuin se on alunperin kirjoitettu. Kerronnallisesti tästä seuraa toki muutama ”ongelma”. Kertomuksessa ei ole selkeää narratiivia tai draaman kaarta, ja koska päiväkirja kattaa tasan tarkkaan itse matkan sisämaahan ja paluun linnakkeeseen, lukijalle jää myös epäselväksi saavuttiko Bogaert matkalla loppujen lopuksi tavoitteensa.
Kuvittaja George O’Connor yrittää paikata päiväkirjan irtonaisuutta rakentamalla itse kuvakertomukseen jatkuvuutta ja draamaa, lisäämällä spekulatiivisia tapahtumia, mistä itse tekstissä ei puhuta mitään. Sarjakuvassa Bogaert kuvataan esimerkiksi miehenä, jolla on silmää naiskauneudelle, ja hän flirttailee ja tuntee jopa mustasukkaisuutta erästä intiaanipäällikön vaimoa kohtaan. Itse päiväkirjamerkinnöissä tällaisesta ihastuksesta ei kuitenkaan ole mitään merkkiä, ja päiväkirjan merkinnät pysyvätkin kautta linjan hyvin asiapitoisina.
Puhtaasti tarinankerronnallisilta ansioiltaan Journey into Mohawk Country ei siis ole mitenkään dramaattinen, tai välttämättä edes hirveän mielenkiintoinen kertomus. Se mikä tekee päiväkirjasta ja siten sarjakuvasta mielenkiintoisen on sen historiallinen merkitys. Bogaertin matka intiaanien maille ennen kuin eurooppalaiset olivat kunnolla tunkeutuneet sisämaahan on mielenkiintoista – ja historiallisesti myös harvinaista – luettavaa. Tässä vaiheessa isorokko on jo tehnyt intiaaniyhteisöissä tuhojaan, mutta yhteiskunnalliset rakenteet ja perinteiset uskomukset ovat vielä voimissaan. Bogaert todistaa rituaaleja, erikoisia hautaustapoja ja myös uskomatonta hyväntahtoisuutta ja anteliaisuutta. Journey into Mohawk Country antaa siten harvinaisen näkymän kauan sitten kuolleeseen maailmaan.
Mielelläni näkisin tällaisia päiväkirjoista sovitettuja sarjakuvia enemmänkin, näissä on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. Journey into Mohawk Country ei ehkä innosta viihteellisempää lukemista hakevia, mutta intiaanikulttuureista ja historiasta kiinnostuneiden kannattaa sarjakuvaa ehdottomasti kokeilla.
