Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Vähänpä tiesin, mihin tartuin Katariina Vuoren kirjaa aloittaessani. Suomessa on puhuttu ja kirjoitettu paljon sodan tunnevaikutuksista ja sen jättämien kipujen siirtämisestä jälkipolville. Sillä on selitetty yksin pärjäämisen pakkoa ja puhumattomuutta, milloin mitäkin. Joulumerkkikodin lapsista lukiessani hämmästyin ja kauhistuin, miten vaiettu ja perheitä hajottava asia tuberkuloosi on Suomessa ollut. Kirjan takakansi antaa hyvin kuvaavan mittarin tuberkuloosin merkittävyydestä: Vielä 1900-luvun alussa Suomessa kuoli tuberkuloosiin yksi ihminen tunnissa. Taudin leviäminen pyrittiin estämään eristämällä sairastuneet ympäristöstään. Tartunta oli erityisen kohtalokasta pienille lapsille.
Joulumerkkikodin lapset on kattava tietoteos tuberkuloosin historiasta ja vaikutuksista Suomessa erityisesti lapsen näkökulmasta. Maassa toimi useita Joulumerkkikoteja vuosina 1936-1973 ja niissä hoidettiin kaiken kaikkiaan yli 5000 vauvaa. Laitokset saivat nimensä siitä, että niiden toimintaa tuettiin joulumerkkimyynnillä. Joulumerkkikoteihin otettiin hoitoon vastasyntyneitä, joiden kotona oli tuberkuloosia. Tuberkuloosia sairastava äiti ei saanut olla missään kosketuksessa vauvaansa; tartunnan voi välttää vain välittömällä äidistä eristämisellä heti synnytyksen jälkeen. Tuberkuloosin hoitoajat olivat pitkiä, eikä lapsen ja vanhemman välille päässyt syntymään minkäänlaista varhaista kontaktia. Joulumerkkikodin hoitajat ja hoitolapset olivat vauvojen ensimmäinen perheyhteisö.
Kirjassa on yli 60 koskettavaa henkilöhaastattelua. Äänen saavat ennen kaikkea Joulumerkkikotien lapset mutta myös heidän äitinsä, hoitajat ja harjoittelijat. Haastateltavat peilaavat tapahtuneen merkitystä omalle elämälleen ja valinnoilleen. Moni heistä on saanut tuntea olevansa erilainen ja ei-hyväksytty, suhde vanhempiin on jäänyt etäiseksi. Usein tuberkuloosi on koettu niin häpeälliseksi, että siitä on vaiettu kokonaan. Joillekin haastatelluille oma joulumerkkikotilapsuus on paljastunut vasta aikuisena. Toisaalta Joulumerkkikoti on tarjonnut turvan, hyvän hoidon ja säännöllisen rytmin – kenties paljon enemmän kuin sairauden ja vaikeuksien keskellä kituuttava perhe olisi koskaan voinut tarjota. Tuberkuloosi oli saattanut viedä jo useamman perheenjäsenen ja sotavuosien poikkeusolot toivat arkeen oman ankaruutensa.
Joulumerkkikodin lapset on hämmentävä lukukokemus, osa vaiettua ja unohdettua historiaamme. Äitien suru ja tuska on vahvasti läsnä, kun he ovat jääneet täysin vaille osallisuutta lastensa alkutaipaleella. Kirjassa on kuvia esimerkiksi lasten kastetilaisuuksista, joissa vauvat ovat hoitajiensa sylissä. Lohdullista sen sijaan on, että hoitajien haastatteluista henkii valtava sitoutuminen työhön ja Joulumerkkikotien arki on kuitenkin tarjonnut vauvoille hyvän alun elämään. Heitä on vahvistettu aurinkokylvyillä ja oikealla ravinnolla ja heidän puhtaudestaan on huolehdittu. Hoitajat ovat kiintyneet syvästi omiin hoidettaviinsa. Joulumerkkikodin lapset on hyvä muistutus siitä, että elämää on useinkin rakennettava niillä palikoilla, jotka itse kullekin jaetaan.
