Johanna Hulkko: Jostakin kotoisin

Jostakin kotoisin

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jonttu on jo vuosia kiertänyt maailmaa sekä elättänyt itsensä työskentelemällä pienissä rantabaareissa Australiassa, Brasiliassa, Jamaikalla, Malesiassa, Thaimaassa… Olutta myydään joka paikassa samalla tavalla, tonnikalaleipiäkin valmistuu kansainvälisen yhteismitoitetusti. Hän on elämän matkalainen. Nyt hän on menossa Peregiaan, Australian viimeiselle rannalle ennen pakoa Thaimaaseen. Peregiaan vain siksi, että siellä hän oli tavannut Miron. Parasta palaamisessa on aina jälleennäkeminen.

Rinnakkain Jontun rantabaarielämän sekä Miron kanssa kulkevat vanhat muistot Suomesta. Suomesta ja isästä sekä heidän yhteisestä harrastuksestaan, geokätköilystä. Se oli vain isän ja Jontun juttu, ehkä vieläkin enemmän isän. Se oli kuitenkin parasta, mitä Jonttu tiesi! Kirjassa on muuten paljonkin asiaa geokätkennästä kiinnostuneille. Nyt isää ei enää ole ja kätköily on vain sopiva tapa tehdä vaikutus satunnaisiin petikavereihin, GPS:ään piirtyy yhtä Jontun reittejä ympäri maailman. Kun ei pysähdy, ei kiinny mihinkään eikä keneenkään. Mitään ei tällöin voi myöskään menettää.

Jonttu muistelee lapsuuden kesiä ja hulluja, hauskoja kätköilymatkoja. Eräs kesä Virossa jäi lähtemättömästi mieleen, koska siellä hän tapasi Kallen. Kaverin, jonka kanssa tuli kätköiltyä, mutta myös vietettyä oikeaa lapsuuden kesää. Ehkä viimeistä kertaa. Äitiin hän pitää yhteyttä vain satunnaisesti, koska Jontun ylläpitämänsä Tuulenpesä-sivusto sijaitsee äidin tietokoneen palvelimella. Muita yhteyksiä kotimaahan ei enää ole. Hän on aikuinen, vapaa – vai onko.

Kun rantabaarissa joudutaankin tekemään tällä kertaa tavallista kovemmin työtä eikä Jontullekaan tunnu riittävän vuoroja, Mirolla on isompiakin huolia, alkaa kaikki vaikuttaa siltä, että on tehtävä ratkaisuja. Jontunkin, vaikka hän on vältellyt päätöksiä kaikista asioista jo pitkään. Suurin ja tavallaan pelottavin ratkaisu on ehkä muuttaa yhteen Miron kanssa ja sillä tavalla vakinaistaa suhde. Lopultakin, mutta miten pelottavaa sekin voi olla? Suuri päätös on myös lähteä Suomeen, äidin syntymäpäiville, yhdessä Miron kanssa. Olisikohan isän mielestä Miro miehenä mistään kotoisin?

Jostakin kotoisin on monitasoinen kertomus Jontun elämästä sekä peitellyistä huolista, peloista ja salaisuuksista, jotka hiljalleen purkautuvat esiin tarinan edetessä. Muistoja ei pääse pakoon ja etsiminen on ainakin yhtä tärkeää kuin löytäminenkin. Jonttu ja Miro miettivät myös sitä, milloin ihminen on aikuinen… Hienovarainen, koskettava kirja, joka ei kyseenalaista mitään, mutta ei myöskään anna valmiita vastauksia. Ajattelemisen aihetta ehkä monellekin, sekä nuorille että vanhemmille. Suosittelen kaikenikäisille paikkaansa sekä itseään etsiville ja sen jo löytäneille.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...